Maailman raisuin viinisnobi

Viinituntemus on hiipinyt suomalaiseen arkeen. Kun täysi-ikäistyin, puhuttiin lähinnä Erkin Pikakivääristä ja Porvoonlankusta. Juotiin Pusta Rosseeta ja Lippistä, hienompana päivänä jopa algerialaista. Nykymeiningillä bulkkitavaraa, kai.

Tarjoilijaäidiltäni olin kuullut kuohuviinin salaisuuksista. Lähinnä sen, että Elyseét juodaan kylmänä. Sen, etteivät dallasilaiset olleetkaan moukkia, vaikka joivat samppakaljansa laakeasta lasista. Se kuulemma oli alkuperäinen lasi siihen tarkoitukseen. Äiti opetti senkin, että Chatoonöfdupap oli taannoin vuorineuvosten suosiossa.

Kahdeksankymmenluvun lopun nousukausi muutti tilanteen. Cityjuppi otti salaisuudet haltuunsa. Alkoi puhua rypälelajikkeista, kasvualueista, bukeesta, vuosikerroista. Siinä riitti hienoa opittavaa. Ja jos tavara oli kallista, sopi hienouksien opiskelu kovemmallekin jätkälle. Kuten minulle.

Luin, maistelin, yritin käyttää nenääni. Opettelin erottamaan rieslingin chardonnaysta ja merlot'n shirazista. Opetin sormi ojossa ja opin, että Tokaijin jalohomeviinien historiasta esitelmöimällä voi vieraannuttaa hyvinkin ison pöytäseurueen.

Minulla on aitoja, pesunkestäviä viinintuntijaystäviä, jotka vainuavat pelkän hajun perusteella rinteen, jossa jokin köynnös on kasvanut. He kertovat italialaisten maahantuojien maistajaisissa herkullisia tarinoita eri viinialueitten ja -valmistajien menetelmistä, ja tilojen erityispiirteistä. Olen jopa käynyt lombardialaisella viinitilalla ihastelemassa Antica Fratta -kuohuviinin franciacortan valmistuksen saloja.

Mutta minä en pidä viinistä. Mitä maukkaampi ja hienostuneempi viini, sitä kamalampaa se minusta on. Mitä ihmeellisempi tarina, sitä kauheampaa sievettä kohta kaadetaan lasiin. Kerran päädyin viinialan lehden haastatteluun vain sen vuoksi, että minun nähtiin pelastavan verenmakuista espanjalaispunkkua juomakelpoiseksi lisäämällä siihen kolajuomaa.

Olen nyt neljä vuotta yrittänyt metsästää mahdollisimman kuivaa, mitätöntä ja mautonta valkoviiniä raikkaaksi kesäjuomaksi. En ole löytänyt. Opiskeluvuosien marjamehumaisia punkkujakaan ei saa mistään.

Viini on hyvää, kun se menee helposti alas. Ja pysyy sisällä.

Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi