Nälkävuosi 2011

Nälkään kuoleminen on yhä täysin sallittua. Se on myös kansainvälisten sopimusten mukaista. Nälkäkuolema uutisista nautittuna on vain erilainen kuin kotona koettuna.

Ihmiset saavat pääosan ravinnostaan viljelemällä ja kasvattamalla karjaa. Auringonvaloa ei voi omistaa eikä vesivaroja voi aina komentaa. Valtaa pitää se, joka päättää maa-alueiden käytöstä. Laskujen mukaan vuosisadan puoliväliin mennessä ruuan tuotanto pitäisi kaksinkertaistaa, jotta kaikki saadaan silloin ruokittua.

Viljelyyn kelpaava maa on otettu käyttöön lähes kokonaan jo nyt. Samaan aikaan puolet ihmiskunnasta kuihtuu nälkään, ja toinen puoli toikkaroi ähkyssä. Yhtälön on pakko murtua jossakin vaiheessa.

Huonot uutiset ja vielä huonommat ongelmienratkaisuyritykset seuraavat toisiaan.

Kala loppuu. Siispä ruokitaan viljelykala kalajauheella, joka on tehty ravintolan pöytään kelpaamattomasta kalasta. Sitä saa vielä muutaman vuoden.

Riisi ei riitä. Istutetaan lintukosteikot täyteen.

Polttoainekriisi. Raivataan kuiva ylänkö maissipelloksi ja pumpataan sinne uusiutumatonta pohjavettä puolen mantereen takaa. Tulee hieno pelto, siinä mahtuu kulkemaan viisitoista harvesteria rinnan. Eikä koko silmänkantamalla kasva mitään turhaa ja tuottamatonta. Pelkkää geneettisesti identtistä maissintähkää. Toimii mahassa, toimii rehuna, toimii polttoainetankissa.

Suuryritykset ovat löytämässä tulevaisuuden markkinat. Kymmenessä vuodessa maatalousmaan ostamisesta on kehkeytynyt satojen miljardien bisnes. Valtavat maa-alueet muuttuvat kynän heilautuksella pörssiyhtiöiden tuotto-odotuksiksi. Ruuan hinta nousee, tuotot kasvavat. Osakkeenomistaja on tyytyväinen. Pitkällä aikavälillä omistaja muuttuu tahtomattaan talousjärjestelmän rullaavasta rattaasta elollisen viholliseksi.

Kun savannit ja sademetsät raivataan ruokatuotantoa varten, siinä ei kuole pelkästään liuta nimettömiä eläin- ja kasvilajeja. Siinä kuolee planeetan hapentuotantovälineistö ja systeemi, joka luo uusia lajeja ja uutta, rehevää maaperää. Vähän kuin möisi elimistöään palasina.

Selväjärkiseen globaaliin ajatteluun ei firmojen neljännesvuositalous sovellu. Johtaja, joka on herkkä ekosysteemiä kohtaan, korvataan kyllä äkkiä notkeammalla suorittajalla. Tulosta syntyy: luonto riutuu, puolet ihmisistä hoippuu nälkäkuoleman partaalla ja osakekurssit nousevat. Ikuisesti.

Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi