Nirppanokat Ranskassa

Saavumme tammikuisena maanantaina Maintenonin pikkukylään puolensataa kilometriä Pariisista lounaaseen. Jokaikinen leipä- ja lihakauppa on visusti kiinni. Samoin pubi ja baari. Brasserien ovessa on lappu: "Avataan 14. helmikuuta."

On siis löydettävä nykyaikainen, ajoista piittaamaton marketti. Vuokra-auto on käytössä viimeistä päivää. Jalkapatikassa eestaas talolta kauppaan on kuutisen kilometriä mäkistä, kapeaa tietä – ja mökissä kymmenen suuta ruokittavana.

Valikoima Ranskan marketeissa on mahtava. Hyllyt tulvivat tuoreita, multaisia vihanneksia ja suloisia hedelmiä. Monenlaista juurevaa maalaisjuustoa on hehtometreittäin, ja makkarakasat yltävät liki taivaaseen.

Poimin koriin vastakirnuttua tilavoita, lämmintä leipää, leikkeleitä ja luomumaitoa. Toiset keräävät kasviksia. Seurueen kokki nappaa lihatiskistä tarhattujen kaniinien ruhoja pataa varten. On sorkkia, kateenkorvia, vatsalaukkuja ja aivoja – osia, jotka meillä kelpaavat lähinnä kauhutarinoihin.

Vielä visiitti viinihyllyille. Samppanjaa saa tänään puoleen hintaan. Pänikkä kelpo Bordeaux'ta kympillä. Loistopullo Cotês de Nuits -viiniä alle kahdenkympin. Kassajonoa ei ole, olemme ainoat asiakkaat.

Seuraavana päivänä Pariisissa kävelemme kapeilla kujilla, jotka vievät Mouffetardille. Keskiaikaiselta torilta saa parhaita herkkuja suoraan tuottajilta. On äyriäisiä, kalaa, leivoksia, kiinalaista, japanilaista, pateita ja piirakoita. Juustokaupasta löytyy valuva ihanuus, joka kirkastaa kauppiaan kasvot. Loistovalinta, hän huokaa. Juusto lemuaa kuin kaukopartion jalkarätit kamiinanreunalla.

Välipastiksen jälkeen alamme etsiä ruokapaikkaa. Kaikissa bistroissa on sama lista. Alkaa perinteinen säätö. Yhdellä on vessahätä. Toisen on saatava ruokaa heti. Emme pääse yhteisymmärrykseen siitä, mihin jäädä. Päädymme uupuneina jytäkuppilaan. Ruoka on surkeaa, tarjoilijat tympeitä, ja kastikkeesta löytyy lasinsiru. Viereisessä pöydässä pariskunta treenaa äänekkäästi kielisuutelun MM-kisoihin.

Toisena kaupunkipäivänä muistamme, että siihen aikaan, kun suomalaisella on nälkä, ranskalainen sulkee ravintolansa kolmeksi tunniksi.

Onneksi talolla odottaa se juusto.

Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi