Vegaani tulee kylään

Ymmärrän kasvissyöjiä. Olen ollut yksi heistä, uskonnollisista ja eettisistä syistä.

Teini-ikäisenä itämaiset opit kiinnostivat. Oli selvää, ettei lihansyöjä voisi edetä kovin pitkälle meditaation ja joogan tiellä. Lihan alhaiset värähtelyt vetivät puoleensa kaikenlaista epäedullista. Etiikkani mukaan lihantuotanto oli törkeää tuntevien olentojen riistoa.

Torniossa 1980-luvun alkumetreillä erottui joukosta, jos kieltäytyi liharuuasta. Kotona halusin ja sain tehdä omat sapuskani.

Snagarilla tilasin tuplahampurilaisen ja ranskalaiset ilman pihviä. Myyjä tuijotti hetken kuin hullua ja totesi, että eihän tuossa ole mitään syötävää! Laskelmieni mukaan jauhoinen pihvi sisälsi noin viisitoista prosenttia annoksen kaloreista. Koulussa sai syödä pelkkiä perunoita ja raastetta. Koska olin punkkari ja new-age-hippi, mauton sapuska oli todella pieni uhraus moraalisesta ylemmyydestä.

Sitten juuri se sama moraalinen ylemmyys alkoi kaivertaa. Kaikenlainen kiihkoilu on aina tökeröä.

Parikymppisenä luin amerikkalaisen antropologin Joseph Campbellin kirjaa Pohjois-Amerikan intiaaneista. Siinä oli luku metsästyksestä.

Campbell esitti pysäyttävän ajatuksen: elämän tragedia ja jalous on siinä, että se ottaa elämänsä toisen elämästä. Luonto synnyttää meidät. Luonto syö meidät. Me olemme hampaita ja vatsoja yhtä paljon kuin henkiä ja sieluja. Me olemme petoja. Tietoisia ja myötätuntoisia petoja, jotka suunnittelevat tekonsa etukäteen.

Pari päivää myöhemmin tyttöystävä marssi kuin kokeeksi lihatiskille ja osti pihvit. Hitto, että maistui hyvältä. Eikä taivaskaan pudonnut niskaamme. Olimme liittyneet takaisin lihansyöjien heimoon.

Ei ole väärin, että eläimiä kasvatetaan ravinnoksi. Mutta niiden huonoa kohtelua ei saa hyväksyä missään tapauksessa. Miljoonia eläimiä kohdellaan helvetillisesti koko lyhyen elämänsä ajan.

Itse olen valmis maksamaan lihasta vaikka kolminkertaisesti, jos tiedän, että se on kasvatettu ja teurastettu oikein. Ostan riistaa aina, kun sitä on saatavilla. Pakastimessamme on lähikorvesta metsästetty puolikas hirvi, neljättä vuotta peräkkäin.

Jonkun mielestä metsästäminen on turhaa eliittiurheilua. Eikä ole. Se on ihmislajin vanhin taito.

Ymmärrän kasvissyöjiä. He ovat hyviä väittelijöitä.

Silti on turhauttavaa, kun vegaani tulee ruokakylään. Hän on kuin lahkolainen, joka pilaa syntisten, verenhuuruisten petojen illan ekologisen sädekehänsä loistolla. Tarjoaisikohan raastetta ja perunoita.

hs.ruoka@hs.fi Kirjoittaja on muusikko ja kirjailija.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi