10.12.2009 0:50
Tanssikeskus Zodiakissa esitettiin marraskuussa muutaman viikon ajan tanssiteosta Ihmisen asussa. Se sai valtavasti julkisuutta, ei suoranaisesti sen takia, että esitys olisi ollut poikkeuksellisen nerokas, vaan siksi, että kaikki neljä naisnäyttelijää olivat koko esityksen ajan alasti.
Kun alastomuus otetaan taiteen välineeksi, taiteesta tulee automaattisesti rohkeaa ja kantaaottavaa.
Etenkin naisten kulttuuris-julkinen alastomuus on aina jännittävä tutkielma kehonkäsitykseen, naiseuteen sekä siihen ikuisesti kiehtovaan mysteeriin, että puolella ihmisistä on rinnat, jotka ovat keskenään erilaisia, ja on oikeus, että on erilaisia rintoja ja niillä kaikilla on oikeus saada kehuja siitä, että ne ovat rintoja.
Tässä kohtaa taiteentekijät sanovat, että alastomuus ei ole teoksessa itseisarvo. Eipä tietenkään. Mutta se on näppärä keino saada huomiota ja statusta sille, että kolme ihmistä örisee ja hyppii toisiaan vasten valkeassa tilassa. Olisiko se lainkaan kiinnostavaa, jos näyttelijät eivät olisi alasti? Olisiko se edes taidetta?
Alastomuuden sanotaan olevan luonnollista, "onhan ihminen syntyessäänkin alasti".
Luonnollisuus on nykyajan muotitermejä, jolla tarkoitetaan sitä hyvää elämää silloin, kun keräilijä-ihminen kyykkii risukossa nyhtämässä pajunvarsia ja noudatti paleoliittista ruokavaliota.
Luonnollisuus on positiivinen ja tavoiteltava vastakohta kaikelle sille, mitä ihminen on keksinyt sen jälkeen, kun evoluutio lahjoitti sille modernit aivot – kuten vaatteille. Jos satut olemaan sitä mieltä, että vaatteet on syystä keksitty, sinulla on "ongelma alastomuuden suhteen". Olet estynyt.
Kaikki alastomuus ei tietenkään ole kulttuuria. Eikä edes rohkeaa tai luonnollista. Sellaista on vain niin sanottujen tavallisten tai rumien ihmisten alastomuus. Jos liian kaunis ihminen ottaa vaatteet pois, se on ahdistava hyökkäys tavanomaisuutta kohtaan.
Naisten kehontutkiskelu päätyy aina siihen järjettömyyteen, että naiset itse haluavat niin kovasti olla kauniita, että sen sijaan, että tutkiskelisivat aivojaan ja miettisivät, pitäisikö omaan peiliin tuijottelusta päästää irti, he alkavat vaatia, että ympäristön on muututtava ajattelemaan, että minä olen kaunis.
Ihmisen asussa -teos esitettiin myös pariin otteeseen alastomalle yleisölle.
Ilta-Sanomissa yleisön edustajat hehkuttivat, kuinka "luonnollista" on seurata tanssiteosta alasti, ja kuinka siinä ei ole mitään hävettävää. Silti yksikään heistä ei suostunut kertomaan lehdelle nimeään. Eikä kukaan toimittaja vaivautunut kysymään, että voisitteko vähän tarkemmin määritellä, millä ihmeen tavalla on luonnollista istua takapuoli paljaana teatterissa vieraiden ihmisten keskellä ja millä tavalla alastomuus tanssiteatterissa on yhtään vähemmän myynninedistämiskeino kuin tissit iltapäivälehden kannessa?
Kun ottaa kaikki vaatteensa pois taiteen nimissä, riisuu itseltään samalla kaiken yhteiskunnallisen vastuun. Alastomuuteen on helppo mennä pakoon, kun ei kestä kohdata maailmaa vaatetettuna aikuisena.
Siinä palaa ryömimään opettelevaksi vauvaksi, eikä vauvan tekemisiä kehtaa olla kehumatta: Joo, sun pylly on tosi nätti! Tosi hieno koreografia! Tämä herätti minussa ihan hirveästi kiinnostavia ajatuksia!
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi