Menneiden haikailu on sairaus

Viime keskiviikkona TV2 esitti Lasse Naukkarisen dokumentin Arvostetulla alueella. Dokumentti kertoo Naukkarisen asuinalueesta Espoon Tuomarilasta, tai oikeastaan siitä, miten Tuomarila oli ennen parempi paikka.

"Ennen" Tuomarilassa oli Naukkarista ja hänen hengenheimolaisiaan miellyttäviä, vanhanaikaisia rakennuksia, oikeanlaisia ihmisiä, jotka sanoivat vastaantulevalle lipputangollekin päivää ja kuusiaitoja, joita pitävät haikailemisen arvoisina vain lipputangoille päivää sanovat ihmiset.

Nykyään alueelle on muuttanut uusia ihmisiä, sellaisia, joita vanhat asukkaat eivät tunne ja sinne on rakennettu uudisrakennuksia, jotka ovat uusia ja siksi pahoja ja väärin.

Älyttömän törkeää ja selkeä ininädokumentin paikka.

"Suomessa oli ennen kaikki paremmin" on niin yleinen mielipide ja elämänasenne, että siitä on tullut eräänlainen normiajattelun lelulaatikko.

Sieltä voi omaa pikku päätään vaivaamatta tempaista muovisen näkemyksen vaikka siitä, kuinka säät olivat säämäisempiä, nuket olivat nätimpiä, vaatteet olivat hienompia, oli enemmän talkoo- ja yhteishenkeä, oli pieniä, parempia kauppoja ja kunnon Sdp, eikä se nykyinen nynnyversio.

Nämä eivät ole historiallisia faktoja vaan homeisia muistiharhoja, sillä ihmisen muistiin luottaminen on yhtä järkevää kuin jäällä kävely huhtikuussa. Ajankulun aidan takana kasvava ruoho on epätodellisen vihreää, koska se on epätodellista.

Säät ne nyt vain sattuvat vaihtelemaan ja talkoohengen puutteesta valittavat yleensä sellaiset, jotka ovat juuri itse jääneet jotain talkoopalvelusta paitsi. Ja ne Mad Menin vaatteet eivät ole oikeasti vanhoja. Sitä paitsi Suomen eduskunnassa on käytännössä aina ollut enemmän porvareita kuin vasemmistolaisia.

Tämän kaiken marinan voisi kuvitella johtuvan siitä, että suuret ikäluokat lähestyvät iltapala-aikaa. Kuten väsyneelle lapsellekin, päivänvalossa eletty elämä näyttäytyy silloin autereisempina kuin se oikeasti olikaan. Ja koska suuret ikäluokat ovat suuria, heidän väninänsä kajahtelee korviin kaikkialta.

Mutta menneiden perään mouhkaaminen ei ole pelkästään ikäkysymys, vaan liittyy tietyn ihmislajin yleiseen kyvyttömyyteen nähdä muualle kuin taaksepäin.

Sellaiset koittavat siepata menneisyyden valoa säkkeihinsä kuin hölmöläiset, mistä seuraa vuosikausia netissä kiertäviä adresseja 1970-luvun lastenohjelmien palauttamisesta televisioon, koska ne olivat "parempia", kivijalkakauppa-sanan kirjoittamista blogeihin, koska kerran kun olin pieni, saatoin käydä kivijalkakaupassa ja se oli ihana, ja rintamamiestalojen romantisointia, koska ne ovat vanhoja.

Menneisyyden pitäminen nykyisyyttä parempana on tieysti enimmäkseen harmitonta, ajattelematonta vouhotusta.

Mutta ei ihan aina, sillä se perustuu kuviteltuun "alkuperäisyyteen".

Naukkarisen dokumentin nostalgisen papparaissöpöilyn alle on kääritty ajatus siitä, kuinka Tuomarila on oikeastaan enemmän niiden, ketkä tulivat sinne ensin.

Ja tällaisesta ajattelusta on tunnetusti seurannut maailmalla aika paljon muuta kuin rakentavaa tulevaisuutta.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi