Paskanpuhuminen 2.0

Professori Pekka Himanen luovutti viime viikolla Matti Vanhaselle, Jyrki Kataiselle ja Stefan Wallinille "tulevaisuusvisionsa" Kukoistuksen käsikirjoitus, jonka ministerit tilasivat Himaselta viime syksynä. Avoimessa demokratiassa myös kansalainen voi ostaa WSOY:n kustantaman pehmeäkantisen kirjan hintaan 32 euroa. Kannessa on kolmenvärisiä, kirjaimia muistuttavia sotkuisia kaaria, jotka ilmeisesti symboloivat filosofisen ajattelun vaikeaselkoisuutta.

On selvää, että Himasen teos edistää suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ihan samalla tavalla kuin se, että valtioneuvosto olisi tilannut Smolnaan Stefan Lindforsilta uudet vessanpöntöt. Siitä saa vähäksi aikaa mediahuomiota, mutta lopulta designpöntötkin vain huuhtovat ihmisjätöksiä viemäriverkostoon.

Himasen ponnistaman pökäleen oli tarkoitus osoittaa, että Suomen valtiojohto on kiinnostunut ajattelemisesta. Se on suloista, varsinkin jos ostaa vähän mukaillun Himasen kelailun siitä, että jokainen ajatus on arvokas. Mutta eivät kaikki ajatukset ole arvokkaita. Suuri osa Kukoistuksen käsikirjoituksesta olisi pitänyt ajaa jätevedenpuhdistamon läpi ja seuloa kaatopaikalle.

Himanen on naputellut 240 sivua kiemuraista tekstiä, jossa itsestäänselvyydet ("Talous on hyvä renki, mutta huono isäntä") lomittuvat kirjoittajan cv-merkintöihin ("Olen luennoinut tutkimustuloksistani ja käynyt niistä vuoropuhelua eri foorumeilla maailman menestyneimpien johtajien kanssa.").

Koska kulloiseenkin nykyhetkeen on niin vähän perspektiiviä, että kenen tahansa on vaikeaa sanoa siitä mitään yleistä, konkreettista ja järkevää, suuren ajattelun tunnusmerkiksi riittää se, että keksii ajalle kivoja, uusia termejä. Siksi Himasen mukaan meidän on syytä hylätä "vanha sanastomme" ja ryhtyä kutsumaan tätä nimenomaista kohtaa aika-avaruudessa "merkitysyhteiskunnaksi".

Mikäli Himasen kirja on esimerkki merkitysyhteiskunnan tuotoksesta, mitä sen kai kuuluisi olla, merkitysyhteiskunnan menestyjät ovat niitä, jotka röyhkeimmin kehtaavat paketoida vanhat itsestäänselvyydet uusiin lahjapapereihin: Ihmisistä pitää välittää. Taide on merkityksellistä. Suomi on kriisissä. Meidän tarttee tehdä jotain. Kyynisyys on yäk.

Kukoistuksen käsikirjoitus osoittaa, että merkitysyhteiskunnassa yksilön jokainen teko on ensisijaisesti markkinointitempaus yksilön seuraaville projekteille. Kun Himanen suunnittelee kirjassaan Future Visionary -seminaaria, jonka koollekutsujana toimisi "Suomen kansainvälisesti verkostunein henkilö, joka on itse kiehtova puhuja ja dialogisti", ei ole vaikea päätellä, kenen kuva professorin ajatuksiin on työhuoneen ikkunasta heijastunut.

Ei ole tietenkään Himasen syy, että maan johtoeliitti ajatteli saavansa 36-vuotiaalta huomionkipeältä professorilta pokkarin, josta voi nopeasti silmäillä, kuinka Suomen voi pelastaa.

Himasen syy ei ole sekään, että konkreettisin esitys, mihin hän kykenee, on se, että Suomeen pitäisi perustaa 10 miljoonalla eurolla seminaari, jotta Pekka pääsisi jubailemaan Bonon kanssa, vaikka toki hän on Bonon kanssa jubaillut tsiljoona kertaa aiemminkin.

Himasta ei voi edes syyttää siitä, että hän suostui ottamaan vastaan suuruudenhullun projektin Suomen pelastamisesta. Hänhän vain toteuttaa ideaansa: on merkitysyhteiskunnan jäsen, jonka jokainen teko on arvokas.

Syy on tietysti vastaanotossa, tässä nihkeässä suomalaisessa ilmapiirissä.

Jos Himasen teoksen tarkoitusperät näyttävät siltä, että Jyrki Kataiselta on ollut vessalukeminen lopussa, on vain syytä ohjelmoida itseensä Suomen kansalainen 2.0 päivitys positiivisuus-lisäosalla. Ja mennä lukion filosofiankursseille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi