Se on strippaamista, urpot

Media on seonnut lopullisesti burleskista, jopa kunnianarvoisa Suomen Kuvalehti, jonka toimittaja on uusimmassa numerossa käynyt Helsingin Burlesque-festivaaleilla. "Yleisö taputtaa", toimittaja kirjoittaa ja päättelee: "Onpa hyväntuuliset juhlat", ikään kuin taputtaminen festivaaleilla olisi hyvinkin ainutlaatuisen tapahtuman merkki.

"Hyväntuulista", "hauskaa" ja "vapauttavaa" ovat burleskista kirjoitettujen juttujen vakioilmaisut. Ne on tietysti poimittu suoraan burleskiharrastajien lävistetyiltä huulilta, sillä kyllä kai kuka tahansa postimerkkeilijäkin kuvailisi omaa harrastustaan hyväntuuliseksi, hauskaksi ja vapauttavaksi.

Ero postimerkkeilijöiden ja burleskien välillä on siinä, että postimerkkeilijät eivät kutsu itseään taiteilijoiksi eivätkä he postimerkkeile rinnat paljaina, tai eivät ainakaan lähetä siitä lehdistötiedotteita. Mediaa ei kiinnosta hehkuttaa sahalaitaisten, liimataustaisten lappusten erinomaisuutta, sillä postimerkkeilijä ei ole älynnyt sanoa, että ne vapauttavat naisia epärealistisista kauneusihanteista.

Vaikka burleski, joka on siis strippausta, vapauttaa naisia ihan yhtä paljon kuin Aira Samulinin kunniaksi julkaistu postimerkki, burleskiesiintyjät ovat tarjoilleet sen medialle feministisenä taidemuotona. On syytä epäillä, että sekä burleskiharrastajat että toimittajat ovat olleet jääkaapilla juuri silloin, kun feminismi ja taide on keksitty.

"Feminististä" burleskissa on se, että stripparit eivät välttämättä ole laihoja, "taidetta" taas se, että esiintyjät ovat pukeutuneet muodikkaisiin vintage-korsetteihin tai naamiaisasuihin.

Näillä perusteilla ihan yhtä pätevää feminististä taidetta ovat Seiskan järjestämät XL-missikisat, joissa pulleat osallistujat keikistelevät lavalla oudoissa uimapuvuissa ja kiiltävissä puristesukkahousuissa.

Burleskin vapauttavuus taas perustuu johonkin hämärään ajatukseen, että kaikki naisethan oikeasti haluaisivat stripata, mutta tähän asti se on ollut kiellettyä rumilta ja lihavilta.

Toimittajat ovat kuitenkin hotkaisseet määritelmän kultatarjottimineen päivineen, sillä media tarvitsee juuri tällaista seksiä, jossa on yhdistetty tissit ja yhteiskunta.

Silloin voi laittaa lehteen paljaan takapuolen, horista vieressä jotain ahtaasta naiskuvasta ja unohtaa täysin sen, että siitä naiseuden liian kireästä korsetista ei kiemurrella ulos esittelemällä paljasta vartaloa ja kerjäämällä sille aplodeja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi