lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Sinkkuelämää-leffat ovat pahaksi ihmiskunnalle

25.5.2010 9:28

Iik. Iik. Iik. Kolme kirkumista sille, että ensi viikon keskiviikkona Sinkkuelämää 2 -elokuva on ensi-illassa Suomessa. Trailerin perusteella elokuvasta voi antaa klassisen kriitikkolausunnon: näkemättä skeidaa. Jo ensimmäinen Sinkkuelämää oli niin nolo rahantekokone, että se sai Muumio-elokuvat vaikuttamaan raikkaan kekseliäältä Cannes-kamalta. On tietysti naiivia maukua siitä, että Hollywood-elokuvien ensisisijainen tehtävä on painaa seteleitä.

Sinkkuelämää-leffoissa se vain tehdään erityisen kierolla tavalla: olevinaan puhutaan naisten välisestä ystävyydestä, olevinaan ollaan kepeitä, olevinaan on neljä erilaista naista, joiden erilaisuus perustuu siihen, että yhdellä on Christian Loboutinin kengät ja toisella Yves Saint Laurentin.

Oikeasti neljän lapsellisen naisen roolit ovat vain räätälöity harmittomiksi muotiteollisuuden markkina-alustoiksi. Eikä minkä tahansa muotiteollisuuden vaan luksusmerkkien. Se on hauskaa kuin maidon pastörointi. Ja yhtä kepeää kuin Kim Cattralin näyttelijänlahjoilla pinnistetty hymy. Sinkkuelämää ykkösessä on useita kohtauksia, joissa ei tehdä sen kummempaa kuin liehutaan leningeissä ja luetellaan luksusmuotimerkkien nimiä.

Elokuvassa esitellään Louis Vuittonin 5000 euron käsilaukkua niin anteliaasti, että veskanrumiluksen olisi lopputeksteissä voinut sijoittaa sivuroolilistaan. Designhääpuku säilötään ruumisarkun kokoiseen lootaan kuin päättömäksi muistomerkiksi sille, joka keksi, että massoille aletaan myydä huippumuotimerkkejä.

Kakkososasta tiedetään jo sen verran, että siinä esiteltyjen vaatteiden ”arvo” on kahdeksan miljoonaa euroa.

Muotiteollisuuden ja Hollywoodin järkiliitto Sinkkuelämissä saa Nokian kännykän vilahtamisen toimintaelokuvassa näyttämään mukavalta kaverinpalvelukselta. Kaikki tämä oikeutetaan sillä, että muotihössötys on vaaratonta naisten hauskaa, ja että typerännäköisissä huippumuotivaatteissa hoippuva nainen voi myös olla älykäs. Tai ainakin nokkela. Tai ainakin osaa lukea vitsit paperista.

Se ei tietysti kuulu kenellekään, että elokuvat saavat sadat miljoonat ihmiset haaveilemaan niistä tavaroista, joiden markkinointiin tämä digitaalinen katalogi on tehty, ja joihin ehkä puolella promillella katsojista on varaa.

Mutta onneksi on piraattiteollisuus. Luksusmerkkien palvonta palvelee ennen kaikkea sitä väärennettyjen tavaroiden kauppaa, missä orjat ompelevat ja rikollisjärjestöt keräävät voitot.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.