lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vihreät vaahtopäät

10.5.2011 9:58

Viherpesu on inhottavaa peippailua, jota yritykset harrastavat. Viherpesu on sitä, että painetaan kierrätyspaperille vihreitä nuolia myötäpäivään, esitellään nuolet Idolsin mainoskatkolla ja pannaan lopuksi lapsi sanomaan koiranpentu kainalossaan, että "me olemme kiinnostuneita ympäristöstä".

Nuoliesitteiden lisäksi yritys saattaa hankkia konttoriinsa biojäteroskiksen. Viherpesu ei kuitenkaan ole vain pahoihin kaupallisiin organisaatioihin takertuva viheliäinen punkki. Kun kelaileva kaupunkilainen ryhtyy pyykkäämään itsestään ympäristöhippiä, siitä vasta vaahtoa syntyykin.

Keino on täsmälleen sama kuin yrityksillä. Mieletön metakka mitättömistä teoista. Motiivina on reunustaa oma elämä vihreillä kehyksillä ja kantaa päässään ihanaa ekokruunua.

Viherpesijän erottaa siitä, että hänen mielestään kirpputoreilla shoppailu, polkypyörällä ajaminen ja kangaskassien käyttäminen kaupassa ovat "ekotekoja".

Jos hän ostaa kaupasta kalliit kengät, laukun tai takin, hän pesee ne itselleen vihreiksi selittämällä, että ne ovat "ikuisia".

Jos viherpyykkäriä ei huvita lähteä ulkomaanlomalle, hän messuaa vähentäneensä lentämistä.

Silloin kun hän lentää, hän sönköttää, että elämä on niin vaativaa, joskus on rentouduttava, ostin sitä paitsi Stockalta natriumglutamaatitonta ja metamfetamiinitonta pyykinpesuainetta.

Jos hän ei tykkää kahvista, hän luennoi siitä, kuinka teen hiilijalanjälkirinkka on kahvia pienempi.

Jos pesuvihreällä on auto, hän ajaa sillä vain harvoin ja vain aivan välttämättömät ajot. Ne, mitä aivan välttämättömät ajot ovat, hän tietysti määrittelee sen mukaan, jaksaako tänään lähteä julkisilla vai ei. Itseään viherpesevät vaahtopäät eivät tietenkään voi sille mitään.

He vain kuuluvat siihen ihmistyyppiin, joka kuvittelee tekevänsä jotakin universiaalia ja merkityksellistä juodessaan joogassa vettä kalliista sveitsiläisestä ja ikuisesta termospullosta, kun suurimmalla osalla on vanhat puolen litran vissypullot.

Kyse on ajan hengestä, muodista. Toisinaan aktiivisen, ajattelevan nuoren kaupunkilaisen on kuulunut olla suomenmielinen, toisinaan kommunisti, nykyään vaahtovihreä.

Kouhkaaminen pysyy, vain teemat vaihtuvat.


Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.