9.2.2011 3:00
Arvailut matkapuhelinjätti Nokian muutoksista kiihtyvät hurjaa vauhtia.
Toimitusjohtaja Stephen Elopin pitää kertoa perjantaina Lontoossa sijoittajille täsmällisesti, mitkä ovat ne keinot, joilla Nokia vahvistuu.
Perjantain jälkeen Elopilta ja Nokialta odotetaan nimenomaan nopeita tekoja, koska viime vuosina lupaukset ovat jääneet usein puheiden tasolle.
Joulukuussa 2009 Nokian johtokunta vakuutti Espoossa pidetyssä sijoittajatapaamisessa tarmokkaasti, että kalliiden älypuhelimien tuotevalikoimaa parannetaan merkittävästi.
Suuria odotuksia herättänyt Symbian 3 -käyttöjärjestelmä myöhästyi pahasti. Samoin kävi puolijohdeyhtiö Intelin kanssa kehitetylle Meego-käyttöjärjestelmälle, jonka piti olla valmis viime vuoden lopussa.
Viime torstaina Elop piti Nokian pääkonttorissa työntekijöille puheen, jossa hän kuvaili yhtiön palavaksi öljynporauslautaksi.
Ilmaisua käytetään yleisesti liikkeenjohdossa kuvaamaan suurten muutosten välttämättömyyttä ankarassa kilpailutilanteessa: hyppääminen valtamereen voi olla parempi ratkaisu kuin palavalle lautalle jääminen.
Puheen viesti oli sama kuin tammikuun lopun sijoittajapuhelussa: suuria muutoksia on tulossa ja niistä kerrotaan perjantaina. Siihen asti pyörii huhumylly.
Syksystä saakka analyytikot ovat kuiskailleet, että Nokia ottaisi älypuhelimissaan käyttöön joko ohjelmistoyhtiö Googlen Android-käyttöjärjestelmän tai Microsoftin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmän.
Ongelmana on, että Googlen tai Microsoftin käyttöjärjestelmä ei helpottaisi Nokian nykyisiä pulmia. Uuden käyttöjärjestelmän käyttöönotto veisi ainakin vuoden, koska puhelimien piirilevyt ja mekaaniset osat pitäisi suunnitella täysin uusiksi. Sen lisäksi Nokian langattomat palvelut pitäisi virittää toimimaan uudessa ohjelmistoympäristössä.
Nopeampi vaihtoehto olisi valmiin Android- tai Windows Phone 7 -puhelimen ostaminen alihankkijalta ja iskeä siihen vain Nokian tavaramerkki.
Kumpikaan vaihtoehto ei olisi ratkaisu ydinongelmaan.
Nokian on valmistettava puhelimia, joiden käyttökokemus eroaa edukseen Androidista ja Applen iPhonesta. Erottautuminen on viisaampaa kuin kilpailijoiden jäljitteleminen.
Joidenkin tietojen mukaan Nokialta olisi jo kesään mennessä tulossa Symbianista uusi versio, jossa käyttöliittymä olisi ohjelmoitu uusiksi.
Todellisen piristysruiskeen Nokia voisi saada perjantaina siitä, että Elop ilmoittaisi Meego-laitteiden tulevan kesällä markkinoille. Eikä silloin kyse olisi pelkästään älypuhelimista vaan myös kosketusnäytöllisistä tietokoneista.
Symbianin heittäminen roskakoriin ei ole mahdollista, koska Nokian laite- ja palveluyksikön liikevaihdosta yli 50 prosenttia tuli viime vuonna Symbian-puhelimien myynnistä.
Alan uhkakuva on, että Googlesta ja puolijohdeyhtiö Qualcommista tulisi puhelinmarkkinoille samanlainen voimakaksikko kuin Microsoft ja Intel ovat tietokoneissa.
Suuressa osassa Android-puhelimia on Qualcommin piirisarja.
Uusi toimitusjohtaja myllää usein ylintä johtoa.
Eri lähteiden mukaan Nokian johtokunnan jäsenistä heikoimmat näytöt ovat Mary McDowellilla ja Alberto Torresilla. Johtokunnan uudesta kokoonpanosta päättää hallitus toimitusjohtajan esityksestä, joten päätös ei ole yksin Elopin.
Yhdysvaltalaisen Citigroup-pankin analyytikko Zahid Hussein kirjoitti maanantaina raportissaan, että Nokia olisi palkannut kykyjenmetsästäjät etsimään uutta käyttöjärjestelmistä vastaavaa johtajaa sekä uutta tutkimus- ja tuotekehitysjohtajaa. Jos tieto pitää paikkansa, merkitsisi se isoja muutoksia yhtiön rakenteeseen. Käytännössä liiketoimintaryhmittäin järjestetty organisaatio purettaisiin ja vastuut rajattaisiin uuden Nokian painopisteiden mukaan.
Alkukuukausinaan Elop on selvittänyt tarkasti Nokian kustannusrakenteen.
Elopin puhuessa viime torstaina pääkonttorissa suurista muutoksista kuulijoiden mieleen saattoi perustellusti hiipiä ajatus irtisanomisista. Vastauksen saamme perjantaina. Investointipankki Goldman Sachsin analyytikko Tim Boddy laskee, että Nokia karsisi toimintakulujaan 250 miljoonalla eurolla.
Yhtiön ongelma ei ole niinkään suuret kulut kuin supistuvat katteet. Se taas johtuu kalliiden älypuhelimien myynnin kangertelusta. Työpaikkojen vähennystä puoltaisi se, että yhtiöön tarvitaan nykyistä vankempaa ohjelmisto- ja palveluosaamista.
Perusliiketoiminta eli halpojen puhelimien myynti sujuu kohtalaisen hyvin, vaikka kilpailu etenkin Aasiassa on lisääntynyt harmailla markkinoilla valmistettujen kopiopuhelimien takia.
Kaksi viikkoa sitten Nokia pelästytti arvioimalla matkapuhelinliiketoiminnan kannattavuuden heikkenevän yhä alkuvuonna. Kyse voi olla taktisestakin ratkaisusta.
Kun odotukset ovat hyvin heikot, pienetkin onnistumiset lisäävät sijoittajien luottamusta. Niinpä Elopilla on Lontoossa hyvät mahdollisuudet onnistua luottamuksen palauttamisessa.
Pääkonttorissa viime torstaina puhetta kuuntelemassa olleet kehuivat toimitusjohtajaa siitä, että hän tunnusti avoimesti tiedossa olevat vaikeudet.
Ehkä Elop on Helsingin keskustassa kulkiessaan huomannut presidentti Juho Kusti Paasikiven muistomerkkiin hakatun tekstin: "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen."
Elopin kolme suurta kysymystä 9.2.2011
Sanottua 9.2.2011
Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi