lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
SANOMALEHTIVIIKKO2011

Ikonin paluu sai ortodoksit kyyneliin

Puoli vuotta kateissa olleen maalauksen löytymistä pidetään ihmeenä.

10.2.2011 3:00

Seurakunta puhkeaa huokauksiin, kun multainen ikoni tuodaan huoneeseen.

Helsingin ortodoksiseurakunnan työntekijät ovat nähneet Kozeltšaninin Jumalansynnyttäjän ihmeitä tekevän ikonin viimeksi kesällä.

Sitten kuva varastettiin ja kätkettiin maakuoppaan Turussa.

Kätkö paljastui tiistaina, kun varkaudesta tuomittu mies päätti tunnustaa saaliin olinpaikan.

"Aamupäivällä tuli tieto, että ikonia on lähdetty etsimään. Sitten iltapäivällä varmistui, että se oli sama ikoni", kertaa hymyilevä kirkkoherra Markku Salminen.

"Saimme koko ajan väliaikatietoja matkalta, kun odotimme ikonin paluuta Turusta. Kun poliisi sitten saapui, veisaava saattue oli kyynelsilmin vastassa kadulla."

Ikoni ehti ryvettyä muutaman sentin maakerroksen ja lumihangen alla puoli vuotta. Vaikka korut ovat tiessään ja taustakangas mustunut, itse kuva näyttää kirkkaalta.

Ortodokseille se on mittaamattoman arvokas. Esimerkiksi lasta toivovat pariskunnat saapuivat kuvan ääreen Uspenskin katedraaliin ulkomailta asti.

"Jumala salli, että maahan tulee tänä vuonna paljon lunta. Routiminen ja kastuminen olisivat aiheuttaneet pahempaa tuhoa", Salminen toteaa kirkkosalissa.

Yönsä ikoni vietti seurakunnan jääkaapissa, jotta lämpeneminen ei olisi tärvellyt sitä. Eilen se jatkoi matkaansa konservoitavaksi Valamoon.

Osa seurakunnan työntekijöistä elätteli toivoa ikonin paluusta. Ikonista otettu valokuva pyöri kirkkoherra Salmisen ja muiden pappien tietokoneiden näytönsäästäjänä.

"Ikonin paikka Uspenskin katedraalissa on ollut minun määräyksestäni tyhjä, vaikka meillä olisi ollut ikonista kopio", Salminen sanoo.

Seurakuntalaiset ovat yhtä mieltä siitä, että löytyminen oli ihme.

"Tämä kertoo, että paatunut rikollinenkin voi tehdä parannuksen", arvioi seurakunnan asiakaspalvelija Tuula Savinainen kyynelehtien.

Helsingin poliisin omaisuusrikostutkinnasta kerrotaan, että varkaudesta tuomittu romanialainen Ion Vasile, 36, päätti vapaaehtoisesti paljastaa olinpaikan. Hänet on aiemmin tuomittu kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen sekä 180 000 euron korvauksiin.

"Meillä on sellainen käsitys, että asia on jäänyt häntä vaivaamaan vankilassa. Tästä ei ole hänelle etua rangaistuksen suhteen, koska oikeustie on käyty loppuun. Kertominen liittyy haluun keventää omaatuntoa", kuvailee rikoskomisario Kari Niinimäki.

Kaksi muuta ryöstöön osallistunutta tuomittiin vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Maakuoppa sijaitsee Turun keskustassa. Tarkempaa paikkaa poliisi ei kerro, koska tutkinta on kesken.

Piilottamiseen todennäköisesti päädyttiin, koska varkaat halusivat ikonista eroon.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.