Tennis
10.2.2011 3:00
Kolme ikäluokkansa parasta suomalaista tennisjunioria pääsee testaamaan kykyjään kovatasoisella ITF-kiertueella Etelä-Amerikassa.
Viime perjantaina helsinkiläistä HVS-Tennistä edustavat Heini Salonen, 17, Santtu Leskinen, 17, ja Herkko Pöllänen, 16, pakkasivat matkalaukkunsa ja suuntasivat viikon kestävälle harjoitusleirille Santiagoon Chileen.
Ensi viikosta alkaen turnaukset vievät kolmikkoa ympäri Etelä-Amerikkaa Chileen, Argentiinaan, Uruguayhin, Paraguayhin ja Brasiliaan.
Edellisen kerran suomalaispelaajia oli mukana samalla kiertueella 90-luvun alussa.
Pöllänen odottaa kiertueelta paljon hyviä pelejä ja arvokasta kokemusta.
"Ehkä aluksi voi olla aika vaikeaa lähinnä se, että pelataan ulkona ja olosuhteet voivat olla hyvin erilaiset, on aika kuuma", kertoi Pöllänen ennen lähtöä.
Pöllänen kärsi kesän jälkeen kämmenen rasitusmurtumasta, mutta vakuuttaa olevansa taas iskussa.
"Massa on minulle helpoin alusta pelata. Luulen, että rytmi löytyy aika helposti, kun saa siellä pelejä alle."
Menestymisen mahdollisuuksia entuudestaan vieraalla kiertueella on vaikea ennustaa.
"Paha sanoa, kun on tottunut kiertämään vain Euroopassa, missä tietää melkein jokaisen pelaajan. Etelä-Amerikan-kiertueella on paljon uusia nimiä", sanoi Raisiosta kotoisin oleva Leskinen.
Joka tapauksessa kilpailut kovenevat loppua kohden, joten parhaat mahdollisuudet edetä pitkälle ovat ensimmäisissä turnauksissa.
Vaikka kolmikko on tottunut pelaamaan kansainvälisiä kilpailuja, pisimmät kisamatkat ovat yleensä kestäneet 3–4 viikkoa.
Reissuun mukaan lähtevä valmentaja Saku Siivonen uskookin, että Etelä-Amerikan viikot tulevat antamaan nuorille vastauksia kysymykseen, onko peliura ja sen mukanaan tuoma raskas kiertue-elämä todella heitä varten.
"Seitsemän viikon aikana vastaan tulee kaikenlaista. Se antaa vähän osviittaa, tykkääkö hommasta. Itse näen asian niin, että se on myös yksi matkan tarkoitus", totesi Siivonen.
Salonen on tätä nykyä kolmanneksi paras naispelaaja Suomessa.
"Tämä on viimeinen junnuvuoteni. Sitten täytyy katsoa, lähdenkö Jenkkeihin yliopistoon ja sitä kautta pelaamaan vai mitä teen. Siihen vaikuttaa varmasti, miten tämäkin kausi menee", mietti Salonen.
Pelireissuilla, etenkin eksoottisemmissa maissa, eteen voi tulla mitä tahansa yllättäviä tilanteita, joihin ei ole osannut varautua. Kokeneemmat pelaajat ovatkin auliisti muistuttaneet junioreita muun muassa kidnappaavista delimyyjistä.
"Ne ovat pelotelleet mua", kertoi Salonen.
"Jotain tarinoita olen kuullut, mutta niissä nyt voi olla vähän värikynää mukana", nauroi Leskinen.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@sanoma.fi