Kehitys ei tuo onnellisuutta

Mielipidesivuilla on viime aikoina käyty keskustelua onnellisuusmittareiden käyttöönotosta päätöksenteon suunnannäyttäjänä.

Juhani Hakala esitti (HS Mielipide 9. 2.) asiallisen näkemyksen siitä, että pelkät taloudelliset arvot eivät riitä osoittamaan kansakunnan todellista hyvinvointia. Vastaavasti Taru Nipuli kirjoitti (9. 2.) ihmisten välinpitämättömyydestä luontoa kohtaan.

Nykyisessä maailmassa ihmisten kuva onnellisuudesta on oikeastaan väärä, ja se kääntyy heitä itseään vastaan.

Kaikki sivistyksen piiriin joutuneet ihmiset pyrkivät kehitykseen. On yleisesti hyväksyttyä, että mukavuudet, talouskasvu ja moderni yhteiskunta tekevät kansat onnellisiksi. Onko kenelläkään tästä takeita? Katsokaa, mitä ne ovat aiheuttaneet: sotia, vakavan ylikansoituksen, nälkäkatastrofeja, mielenterveysongelmien jyrkän lisääntymisen, luonnon massatuhon ja tämän myötä ilmastonmuutoksen, taudit ja muut ongelmat. Ihmiset ja luonto kärsivät, eikä siihen auta politiikka saati uudet innovaatiotkaan. Teknologiaa ja luontoa ei voi yhdistää.

Meillä on täällä kaikkea. Ruokaa, vettä, arki pullollaan viihdettä, laumoittain ihmisiä ympärillä, vaivatonta elämää. Miksi emme ole tyytyväisiä? Koska meiltä puuttuu onnellisuuden ydin. Se ei ole talouskasvu eikä televisio.

Tällaisessa jatkuvan kiireen ja hälinän maailmassa ihminen stressaantuu ja tulee pahoinvoivaksi – miten se on mahdollista hyvinvointiyhteiskunnassa? Mikä sitten tekee onnelliseksi: kysykää luonnonkansoilta, seuratkaa metsän eläimiä. Me haluamme aina vain enemmän, mikä vuorostaan tarkoittaa sitä, että luontoa, josta todella olemme riippuvaisia, tapetaan vielä tehokkaammin. Ihminen kaipaa silti luonnon kierron mukaan elämistä, siis paluuta alkeelliseen elämään osana sitä.

On tavallaan surullista, että kehitys vaikuttaa täysin loogiselta onnellisuuden lähteeltä. Näyttää kuitenkin siltä, että kehitykseen turtuu. Ihmiskunta on tullut hyvin pitkän matkan – ainoa pelastus on palata takaisin.

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi