lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Mielipidekirjoituksella voi vaikuttaa

9.2.2011 19:29

Amir Arisson

Helsingin Sanomien mielipideosastolla julkaistaan koko sanomalehtiviikon ajan erityisesti nuoria koskettavia kirjoituksia. Lisäksi lauantaisin ilmestyvä nuorten mielipidepalsta Nuorten Posti ilmestyy Sanomalehtiviikolla poikkeuksellisesti jo perjantaina.

Mielipidetoimituksen toimittaja Anni Kupiainen on vastannut Nuorten postin toimittamisesta vuoden alusta lähtien. Miten mielipidekirjoitukset eroavat aikuisten vastaavista?

”Aiheet ovat konkreettisia ja liittyvät usein johonkin omakohtaiseen kokemukseen. Lisäksi ne ovat usein perustellumpia kuin aikuisten kirjoitukset”, hän kertoo.

Monet tekstit ovat olleet hauskoja ja mieleenpainuvia. Kupiaiselle on esimerkiksi jäänyt mieleen jyväskyläläisen lukiolaisen Mimi Steffanssonin mielipidekirjoitus pari viikkoa sitten, jossa tämä vaati lisää musiikkia kouluihin ja kertoi, miten musiikki voi auttaa toteuttamaan itseään.

”Se kosketti ja pystyin samaistumaan kirjoitukseen hyvin siksi, että muistan itse kokeneeni vastaavaa lukioikäisenä”, Kupiainen kertoo.

Kupiainen kannustaakin kirjoittamaan rohkeasti mielipiteensä, sillä mielipidekirjoituksella voi todella vaikuttaa.

”Ei ole niin pientä tai vähäpätöistä asiaa, ettei siitä kannattaisi kirjoittaa.”

Nuorten postii voi lähettää mielipidekirjoituksia suoraan verkon kautta alla olevan linkin kautta. Tämän lisäksi kirjoituksia voi edelleen lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen hs.nuoret@hs.fi ja tai postitse: Helsingin Sanomat, Nuorten posti / Mielipidetoimitus, PL 71, 00089 Sanoma.

Kirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan omalla nimellä. Nimimerkillä kirjoittamisen hyväksymme vain poikkeustapauksissa esimerkiksi omaan terveyteen, perheasioihin ja muihin arkaluonteisiin aiheisiin liittyvissä mielipiteissä.

Julkaistavat tekstit valitsee mielipidetoimitus. Toimitus voi tarpeen tullen muokata tai lyhentää tekstiä. Kaikkien kirjoitusten lähettäneiden kesken arvotaan leffalippuja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.