lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
SANOMALEHTIVIIKKO2011 Kaikki sanomalehtiviikon jutut ja tehtäväehdotukset verkossa HS.fi/penaali

Suosittu räppäri: Ole rohkea

Mikä on unelman hinta?

Muusikko, urheilija, yrittäjä ja professori kertovat, mitä unelman toteuttaminen vaatii. Teksti: Eija Kautonen

9.2.2011 3:00


Aste


 

ASTE, 25, on sanoittaja, säveltäjä ja rap-artisti.

"Tein musiikkia jo yläasteella. En koskaan ajatellut, että eläisin sillä. Halusin vain tehdä musiikkia.

Kiertelimme monta vuotta keikoilla melkein ilmaiseksi. Teimme biisejä, joita ei ollut tarkoituskaan julkaista.

Rahat hankin rakennushommissa. Tein siis oikeita miesten töitä.

Viisi vuotta sitten musiikkiin alkoi tulla suunnitelmia. Oli mietittävä, milloin julkaistaan levy tai eepee, milloin ollaan studiossa ja milloin keikalla.

Vuodesta 2008 olen elänyt musiikilla. Aika kauan siihen meni: melkein kymmenen vuotta.

Välillä elän kireämmin, välillä leveämmin. Rahaa palaa koko ajan enemmän: bensoihin, keikkoihin, studioihin ja vaikka mihin.

Isoja vaikeuksia ei ole tullut vastaan, mutta välillä unet jäävät vähiin. Viime vuoden lopussa meillä oli kuusi keikkaa viikossa ja Kuorosodan treenit ja esiintymiset päälle. Olin ihan puhki.

Esillä olosta en nauti. Tykkään olla esillä musiikin kautta, mutta muu julkisuus on välillä vastenmielistä.

Ennen meidät tunnettiin musiikista. Kuorosota muutti asiat. Ei esimerkiksi tuntunut kovin kivalta, kun asuntoni oli kuvattu lehteen.

Parasta on, kun pääsee tekemään musiikkia. Rap on minulle luontevinta. Teen kuitenkin muuta musaa ja sanoituksia muille.

Hienoja asioita tapahtuu koko ajan. Vähän aikaa sitten kävin tuottajani kanssa New Yorkissa. Nauhoitimme siellä uutta sinkkuani.

Eilen sain viestin Facebookissa. Nuori tyttö kertoi, että yhden biisini tekstit auttoivat häntä lopettamaan viiltelyn. Tuli tunne, että musiikilla voi vaikuttaa.

En ole joutunut luopumaan musiikin takia mistään, paitsi säännöllisistä tuloista, normaaleista aikatauluista ja vapaista viikonlopuista. Se ei haittaa.

Teen sitä, mitä haluankin tehdä.

Toivottavasti saan myöhemminkin tehdä sitä, mitä haluan, ja elää sillä."

Helsingin Sanomat | hs.kuluttaja@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.