Naisen tie miehelään vaati älyä ja uhrauksia

Vanhojen talojen ullakoilla lojuvien käytöstä poistettujen tavaroiden joukkoon kätkeytyy yleensä myös aarteita. Jos ei nyt aivan kultaa ja jalokiviä sisältävää korulipasta löytyisikään, ullakoilla on usein tavaroita, jotka kertovat entisten asukkaiden elämästä.

Kesämökiltä löytyi talon aiemmin omistaneen pariskunnan rouvalle kihlausaikana annettu Morsiamen kirja. Sulhasen omistuskirjoitus kertoo lahjan antamisen ajankohdaksi vuoden 1945. Pariskunta avioitui samana vuonna.

Kirjaa selaamalla syntyy kuva siitä, millaiset normit, tavat ja ajattelukaavat ovat ohjanneet sota-aikana seurustelunsa aloittaneita ihmisiä. Nykypäivään verrattuna normit ovat olleet hyvin ahtaita: jos ohjeita todella on noudatettu, morsiusparin elämä on ollut hyvin siveää ja lähes päätoimista valmistautumista tulevaa avioliittoa varten.

Hämeenlinnassa vuonna 1944 painetun kirjan tekijät jäävät salaisuudeksi, sillä sen kirjoittajiksi ilmoittautuu "kaksi rouvaa".

Kirjaa ei ole kirjoitettu kenelle tahansa naimisiin aikovalle tytölle, vaan sivistyneistöön tai ainakin ylempään keskiluokkaan kuuluneille, vauraissa oloissa eläneille neideille. Se paljastuu jo ohjeesta, joka kertoo, mihin pitäisi kiinnittää huomiota tulevaa aviomiestä valittaessa:

"Vaarallista on myös luottaa romanttiseen herkkäuskoisuuteensa rakkauden kaikkivallasta siinä mielessä, että joku puoleensavetävä autonkuljettaja, puolitaiteilija tai herrasmiehen tapainen lavertelija olisi kyllin otollinen aviomieheksi."

"Köyhyys ei sittenkään ole niin kohtalokas puute kuin kehitystason erilaisuus eikä myöskään korjaamaton. Tosin elämä, jos henkisesti hyvin kehittyneenä on pakko kärsiä köyhyyttä, voi käydä paljon rasittavammaksi kuin ollessa rikas ja sivistymätön, mutta turvattominta on olla vailla kaikkea."

Paitsi varallisuuden ja sivistystason myös pariskunnan ikäeron pitää kirjan mukaan olla kohdallaan. Ohjeeksi annetaan, että miehen olisi hyvä olla noin kuusi vuotta vaimoaan vanhempi, kun avioliitto solmitaan naisen ollessa neljänkolmatta vanha eli 24-vuotias. Itseään huomattavasti nuoremman miehen ottamisesta kirja varoittaa vakavasti.

Naisia varoitetaan myös heittäytymästä liian tuhlaavaisiksi ja kehotetaan harjoittelemaan taloudenpitoa tarpeeksi:

"Aineellisiin vaikeuksiin on monesti vaimon tietämättömyys ja kehityksen puute syynä. Se on surkeana todisteena älyllisen ja käytännöllisen opin ja harjoituksen olemattomuudesta, joka ei suinkaan kaunista ketään kasvoiltaan koreaa tyttöä enempää kuin iäkkäämpääkään viehättävää naista."

Yli 250-sivuisesta kirjasta löytyy ohje lähes kaikkeen, mihin kirjoittajarouvat ovat olettaneet sivistyneen ja varakkaan nuorikon tarvitsevan neuvoja. Sopusointuisen kodin rakentamiseksi rouvat neuvovat nuorikkoa esimerkiksi tuomaan myötäjäisinään mahdollisimman laajan kirjaston. Se pelastaa monelta turhuudelta:

"Sellaisessa kodissa ei vietetä lepohetkeä kirkuvan gramofonin pauhatessa jazzia tai kaksimielisiä ja vallattomia renkutuksia, jotka myrkyttävät nuorten ja lastenkin mielikuvituksen eivätkä missään suhteessa anna ihmiselle henkistä hyvää."

Nykynaisten on helppo naureskella kirjan neuvoille, jotka tuntuvat kumpuavan kaukaa menneisyydestä. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei kirja ole sen pitemmältä esihistoriasta kuin runsaan 65 vuoden takaa. Näin ohjattiin nykyisin naimisiinmenoa suunnittelevien nuorten aikuisten isoäitejä.

Sodanjälkeinen asuttaminen, rakentaminen ja teollistuminen sekoittivat tehokkaasti yhteiskuntaluokkia, ja sotaa seurannut säännöstelytalous karsi nuorilta unelmien lisäksi herraskaisen elämän edellytykset. Naisten työssäkäynti ja opiskelumahdollisuuksien lisääntyminen johtivat tasa-arvoistumiseen. Naimisiin pääsy lakkasi olemasta naisen elämän täyttymys.

Vaikka puitteet ja tavat ovat muuttuneet, tietyt perusasiat ovat säilyneet. Yhä edelleen nuoret perheet tarvitsevat kunnon asuntoja sekä työtä toimeentulon takaamiseksi – eikä rakastetuksi tulemisen tarvekaan ole mihinkään kadonnut.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi