Olennaisinta on oppiminen

Sivuaskel-festivaali keskittyy kantaaottavaan tanssiin Keski-Euroopasta.

Tällä hetkellä oppimassa: hypnotisoimista, japanin kieltä, etenemistä. Vielä pitäisi oppia: pysymään tyynenä, elämään, puhumaan portugalia, norjaa, kroatiaa, huolehtimaan raha-asioista, panostamaan ystävyyssuhteisiin, kuolemaan.

Saksalaiskoreografi Thomas Lehmen listaa melko kaikenkattavasti elinikäistä oppimista Lehmnen lernt -tanssisoolonsa esittelytekstissä. Kansainvälisesti arvostettu tanssintekijä, opettaja ja kirjailija esittää soolonsa tänään käynnistyvällä Sivuaskel-festivaalilla.

Arizonan yliopistossa tanssia opettava nykytanssin uudistaja kieltää, että komea lista viittaisi kriittisesti myös alati kasvaviin vaatimuksiin kaiken hallitsevista kansalaisista.

"Teosta tehdessäni kaikki kysyivät samaa. Tavoittelen yksinkertaisesti ihmisen elämänkulun perusasioita – ja oppimisen prosessi lienee yksi niistä olennaisimmista."

Lehmenille listojen tekeminen kuuluu aina teosten tekemiseen.

"Yksittäiset elementit voivat kasvaa liikekokonaisuuksiksi, merkityksiksi – mitä ikinä tahdomme niiden olevan. Työprosessin aikana ne muuttavat muotoaan, liittyvät toisiinsa, katoavat tai muuttuvat muuksi vain koska ovat yksi vaihe kokonaisuudessa."

Filosofin puhetta.

Yli 20 tanssiteosta tehnyt Lehmen onkin yhdistellyt sujuvasti tanssia, teatteria ja filosofiaa. Hän toteaa kuuluvansa sukupolveen, joka kasvoi ylittämään rajoja niin taiteessa kuin maantieteellisesti ja poliittisesti. Nykyään tärkeimmältä tuntuu työn virtaan heittäytyminen ilman liiallista kontrollia. Silloin teos kehittyy suuremmaksi kuin sitä tekevä taiteilija.

"Siis jos ei pidä itseään turhan tärkeänä. Kumma kyllä usein taiteilijat, jotka julistavat tekijän katoamista ja muuta bullshittiä, tekevät niin kovasti töitä päästäkseen historiankirjoihin."

Yhteiskunnallisesti kantaaottavat teokset Keski-Euroopasta ovat 15 vuotta täyttävän festivaalin kantava teema. Ranskalaiskoreografi Anne Jurenin Magical-teoksessa käydään keskustelua Yoko Onon tapaisten feministisen performanssitaiteen ikonitaiteilijoiden kanssa. Viikon aikana esiin nousevat myös ekokatastrofi ja nuorison rooli riistetyn Kongon luonnonvarana.

Festivaalin taiteellisen vastaavan Harri Kuorelahden mukaan kantaaottavuus ei kuitenkaan ole ryppyotsaista.

"Joillakin se on vakavampaa, toisilla viihteellisempää. Teokset ovat ikään kuin auki yhteiskuntaan, joten katsoja voi helposti pohtia myös omaa kantaansa", Kuorelahti sanoo.

Nähtäville haluttiin moninainen valikoima nykytanssin virtauksia, joita Suomessa ei tehdä ja nähdä.

"Valitessamme työryhmän kanssa teoksia huomasimme, että ne ovat melkoisia hybridejä. Enää ei voi niin helposti tunnistaa perinteitä vaikkapa liikkeellisesti. On performatiivisuutta ja tyylit ovat sekoittuneet. Taiteilijat eivät välttämättä itsekään tunnista tekemisensä perusteita. Tehdään vain sitä, mikä innostaa."

Viiden ulkomaisen teoksen lisäksi tarjolla on kolmen tuoreen kotimaisen koreografin kantaesitykset, luentoja, yleisökeskusteluja ja työpajoja. Viime vuonna Zodiak – Uuden tanssin keskuksen järjestämä vuorovaikutteinen festivaali muutettiin vuosittaiseksi.

Millaisia ajatuksia ja mielipiteitä juttu sinussa herätti? Kirjoita mielipidekirjoitus Nuorten Postiin hs.fi/nuortenposti.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi