lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
Kaikki sanomalehtiviikon jutut ja tehtäväehdotukset verkossa HS.fi/penaali

Raitiovaunun alle jäänyt tyttö loukkaantui vakavasti

Vaunun etuosan alle puristuksiin jäänyt tyttö pysyi tajuissaan ja huusi äitiä.

8.2.2011 3:00

Leif Rosas

Kouluikäinen tyttö loukkaantui vakavasti jäädessään raitiovaunun alle Helsingin rautatieaseman edessä maanantai-iltapäivänä.

11-vuotias tyttö oli lähtenyt puoli kolmen jälkeen ylittämään kiskoja kahden rautatieaseman puoleisella pysäkillä seisseen raitiovaunun välistä ja juossut Makkaratalon puolella Kaivokadun pysäkkiä lähestyneen 3T-raitiovaunun eteen.

Suojateiden välistä kadun ylittänyt tyttö ei huomannut raitiovaunua vaan kaatui sen alle. Silminnäkijän mukaan vaunun kuljettaja soitti ennen onnettomuutta varoituskelloja, mutta ei ehtinyt pysäyttää vaunua.

Paikalla olleet ihmiset yrittivät auttaa ja rauhoitella tyttöä ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle. He juttelivat tajuissaan olevan lapsen kanssa.

"Tyttö oli puoliksi ratikan alla. Hän huusi äitiä", silminnäkijä kertoo.

Vaunua piti nostaa ja siirtää, että pelastuslaitos sai vaunun etuosan alle puristuksiin jääneen lapsen irti.

"Tyttö ei jäänyt vaunun pyörien yliajamaksi", päivystävä palomestari Jani Pitkänen kertoo.

Tyttö loukkaantui jaloistaan vakavasti ja hänet toimitettiin hoidettavaksi Lastenklinikalle. Raitioliikenne oli pysähdyksissä molempiin suuntiin noin 45 minuutin ajan.

Paikalla oli kuusi pelastuslaitoksen yksikköä sekä HKL:n raivausyksikkö. Poliisi tutkii onnettomuutta.

Vakavia raitiovaunuonnettomuuksia sattuu korkeintaan pari kertaa vuodessa, kertoo HKL:n raitioliikenteen liikennemestari  Eija Tuomonen.

"On vuosia, jolloin niitä ei satu yhtään."

Läheltä piti -tilanteita sen sijaan tapahtuu päivittäin. Jalankulkijat lähtevät juoksemaan päin punaisia liikennevaloja ehtiäkseen ratikkaan tai ylittävät kadun pysäköityjen autojen välistä.


Millaisia ajatuksia ja mielipiteitä juttu sinussa herätti? Kirjoita mielipidekirjoitus Nuorten Postiin hs.fi/nuortenposti.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.