11.2.2011 3:00
Kapteeni Shepard tuijotti eteenpäin silmiään uskomatta. Keräilijämuukalaisten avaruusalus seisoi keskellä Horisontin ihmissiirtokuntaa. Avaruusoliot kantoivat jähmettyneitä ihmisiä kohti alusta. Kohti kuolemaa.
Ponnistellessaan kohti tykkitietokonetta Shepard mietti, missä Liara T'Soni mahtoi olla nyt. Shepard tiesi vain, että hänen rakastettunsa oli päässyt pakoon keräilijöiden tuhottua Shepardin fregatin. Jos hän saisi puolustustornit herätettyä henkiin, hän saattaisi vielä nähdä Liaran. Ja pelastaa siirtokunnan.
Monitasoinen ja tunteita herättävä scifi-roolipeli Mass Effect 2 maistui Suomen pelikriitikoille Vuoden peli -palkinnon arvoisesti. Vaikka sen maailma ja hahmot olivat kliseisiä, teos kantoi hienon ja moneen suuntaan haarautuvan käsikirjoituksensa voimin. Pelaamisen aikana tehdyt valinnat näkyvät pelihahmojen käytöksessä ja suhtautumisessa sankariin. Jos pelikoneella oli pelattu pelin ykkösosaa, jopa sen tapahtumat heijastuvat Mass Effect 2:een.
Mass Effect 2:n valinta vuoden peliksi Finnish game awards -gaalassa yllätti Suomen peliohjelmistoalan kattojärjestö Figman toiminnanjohtaja Riku Olkkosen: "Ainakin se vetosi valintaraadin aikuisiin pelialan ammattilaisiin. On se myynnillisesti vedonnut pelaajiinkin."
Mass Effect 2 on myynyt kultalevyn verran. Pelialan kasvua kuvaa hyvin se, että nykyisin äänite- ja pelikultalevyn raja on sama 10 000 kappaletta. Mutta siinä missä cd-levy maksaa 20 euroa, peli maksaa vähintään 50 euroa. Suomessa myytiin viime vuonna yli 3 miljoona videopeliä ja pelikauppoihin kannettiin rahaa runsaat 108 miljoonaa euroa. Lisäksi latauksina myytyjen arvoksi on arvioitu 18 miljoonaa, ja kasvun uskotaan jatkuvan.
Jos Mass Effect 2 edustaa pelaamisen korkeakulttuuria, koko kansan pelejä ovat nopeat autot ja jääkiekko. Lukemattomia kertoja myöhästynyttä Gran Turismo 5 -autopeliä odotettiin niin kauan, että sen oli lopulta mahdoton vastata kohtuuttomiksi nousseisiin odotuksiin. Sen koukku, eli kauniiden ja tehokkaiden autojen ostaminen ja niillä kilpaileminen ympäri maailman vetosi silti kohderyhmäänsä. Keräilynhalu sekä kilpailuvietti siivittivät sen lähes 50 000 kappaleen myyntiin.
Kiekkokansan suosikki EA:n NHL myy vuodesta toiseen niin kauan kuin aurinko aamulla nousee. Suomalaisten kolmas oma juttu on karaoken laulaminen suomeksi. Suomihiteillä kyllästettyjen Singstar-karaokepelien voittokulkua ei voi pysäyttää muu kuin nostalgisten yhteislaulujen ja uusklassikoiden ennen pitkää ehtyvä tarjonta.
Merkittävin palkinnoitta jäänyt peli oli helsinkiläisen Remedy Entertainmentin psykologinen trilleri Alan Wake, joka paikkasi teknisiä puutteitaan hienolla juonella. Sen kohtaloksi koitui julkaisu samalla viikolla kuin villiin länteen sijoittuva Red Dead Redemption -toimintapeli. Jälkimmäinen on isolla rahalla ja riskejä välttäen tehty kokeneen pelintekijän tuotos, jollaisista tulee myyntimenestyksiä miltei automaattisesti.
Vuoden pelit 2010 11.2.2011
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi