Taiteen hinta muodostuu villeillä ja melko mielivaltaisilla markkinoilla.

Taiteen rahavirrat kasvavat piilossa

Sisäpiirintiedon käyttö ei ole taidekaupassa kiellettyä, vaan peräti edellytys.

Lontoolainen varastotyöntekijä heitti vuonna 2007 rakennustöiden yhteydessä vahingossa roskiin intialaissyntyisen kuvanveistäjän Anish Kapoorin veistoksen Hole and Vessel II.

Kaksi kuulua arvioijaa antoi teoksesta oikeudelle täysin eriävät hinta-arviot.

Toisen mielestä teos toi mieleen elegantin ja sensuellin naisvartalon – hinta-arvio: 690 000 euroa. Toisen mielestä veistos oli kömpelö ja näytti lähinnä "imettävältä vadelmalta" – hinta: 300 000 euroa.

Oikeus päätti arvoksi lopulta 420 000 euroa. Ensimmäisen hinta-arvion esittäjä oli Kapoorin ystävä ja välittäjä.

Taiteen kauppa on kasvanut räjähdysmäisesti vuosituhannen alusta ja kasvaa koko ajan. Nykytaiteen hinnat nousivat alaa seuraavan ArtPrice-sivuston mukaan 85 prosenttia vuodesta 2002 vuoteen 2008.

Moniin suosittuihin taiteilijoihin on 2000-luvulla kohdistunut paineita tuottaa enemmän ja enemmän teoksia. Heistä on tullut "taiteen tuottajia", väittävät ranskalaiset tutkivat toimittajat Danièle Granet ja Catherine Lamour viime vuonna julkaistussa kirjassaan Suuria ja pieniä salaisuuksia taidemaailmasta.

Kun markkinat ovat sääntelemättömät, ostajan kannattaa varoa, mihin rahansa panee.

Huippuvuonna 2007 taidetta myytiin maailmassa jo 50 miljardilla eurolla, Granet ja Lamour laskevat.

Nyt taidemarkkinat toipuvat vielä vuoden 2008 talouskriisistä, mutta hintaindeksien mukaan kalleimpien teosten hinnat nousivat viime vuonna jo viidenneksen.

Kansainvälinen kilpailu taiteesta on erittäin salamyhkäistä. Kukaan ei tarkalleen tiedä, kuka ostaa ja myy mitäkin ja missä.

Lankoja pitelee käsissään noin sadan ihmisen muodostama sisäpiiri Granet'n ja Lamourin mukaan. Heitä ovat muun muassa newyorkilainen taidekauppias Larry Gagosian, brittiläinen keräilijä Charles Saatchi ja taidemyyntitalo Christie'sin omistaja ja ranskalainen teollisuuspohatta François Pinault.

Espanjassa asuvan suurkeräilijän Helly Nahmadin suku omistaa satoja Picassoja ja Chagaleja, amerikkalainen taidevälittäjä Jose Mugrabi taas yli 800 Andy Warholin teosta.

Kilpailijoiden mielestä Mugrabi pitää Warholien hintoja keinotekoisesti ylhäällä ostoillaan ja myynneillään. "Warhol on taidealalla kuin Dow Jones -osakeindeksi pörssissä. Mugrabi tietää tämän, ja me muut voimme vain katsoa sivusta", yksityinen taidevälittäjä Richard Polsky sanoo Wall Street Journal -lehdessä.

Toisin kuin osakepörssissä, taidepörssissä sisäpiirin tiedon hyväksikäyttäminen ei ole rikos. Se on jopa suositeltavaa, Granet ja Lamour sanovat.

Toimijoiden roolit menevät usein sekaisin. Suuret keräilijät ovat myös välittäjiä ja esittelevät itsensä taiteilijoiden rinnalla näiden tukijoina.

Arvostettu keräilijä saattaa ostaa suuria määriä jonkun taiteilijan teoksia, ohjata niitä taidemuseoon, maksaa töihin liittyviä esitteitä ja suositella taiteilijaa vaikutusvaltaisille kavereilleen.

Museot taas haluavat esitellä tunnettuja taiteilijoita, koska ne haluavat houkutella kävijöitä. Niin nekin tulevat seuranneeksi taidemaailman sisäpiiriä hankinnoissaan ja auttavat hinnannousussa.

Taidegallerioiden arvioijat taas saattavat verotussyistä antaa teokselle mahdollisimman alhaisen hinnan ennen myyntiä. Kun maalausta myydään, arvioita korotetaan mahdollisimman suuren välityspalkkion toivossa.

Mitään lakeja arvioijat eivät yleensä riko tarkoitushakuisessa hinnoittelussa.

Taiteen kuluttajien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti tällä vuosituhannella.

Intiassa, Kiinassa, Venäjällä ja Brasiliassa on uusia rikkaita, jotka haluavat sijoittaa taiteeseen. Internet taas on tuonut markkinoille sellaisia ostajia, jotka eivät muuten käy gallerioissa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi