10.2.2010 3:00
Mikä on keskivertoviikkoraha?
13–17-vuotiaat saavat keskimäärin 44 euroa kuukaudessa.
Miksen minä saa 44 euroa?
Luku on keskiarvo, ja hajonta on valtava. Yksi saa euron, toinen satasia. Riippuu iästä, asuinpaikasta ja jopa koulusta.
Eniten nettoavat teinit. Alle 12-vuotiaat saavat euron tai kaksi viikossa, jos sitäkään.
Myös käytännöt vaihtelevat. Yksi tekee kotitöitä viikkorahan eteen, toinen ei. Joku maksaa rahalla kaikki menonsa, toinen vain huvituksensa.
Mitä hyötyä viikkorahasta on?
"Se opettaa suunnittelemaan rahankäyttöä ja antaa vanhemmille selkeän kuvan lapsen rahan käytöstä. Viikkoraha on hyvä opetusmielessä, kunhan se ei ole liian suuri", sanoo lasten ja nuorten rahan käyttöä tutkinut professori Terhi-Anna Wilska.
Saako rikkaissa perheissä enemmän viikkorahaa?
Ei välttämättä. Yksinhuoltajan lapsella voi olla paksuin lompakko, jos tilannetta hyvitetään rahalla.
Miksen minä saa viikkorahaa?
Puolet lapsista ei saa säännöllistä taskurahaa. Heillä voi olla käytössä enemmän rahaa, koska rahaa tulee pyytämällä.
Mikä on sopiva summa?
Nuori on tyytyväisin, kun saa suunnilleen saman verran kuin kaverit.
Voiko viikkoraha olla myös liian pieni?
Ehkä.
Eräs äiti kyseli netissä, onko kymppi kuussa liikaa 14-vuotiaalle, joka tuhlaa kaiken nettipeleihin.
Vertaisryhmän tuomio oli tyly: Poika nyhjöttää kotona, koska hänellä ei ole varaa muuhun.
Onko tyttöjen ja poikien välillä eroja?
Kyllä.
Pojat saavat yleensä enemmän rahaa kuin tytöt. Viime vuosi oli poikkeus: Nordean tutkimuksessa tytöillä oli ensimmäistä kertaa enemmän käyttörahaa kuin pojilla.
Tytöt kävivät myös poikia useammin töissä. "Lama puri poikiin", sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen.
Käyttävätkö pojat rahansa järkevämmin kuin tytöt?
Eivät.
"Tytöt ovat eettisempiä ja järkevämpiä kuluttajia kuin pojat. Pojille brändit ovat tärkeämpiä kuin tytöille. Pojat ostavat laatua ja statusta, tytöt tyyliä. Pojilla on suurempi näyttämisen tarve kuin tytöillä", professori Wilska sanoo.
Poikkeuksia toki löytyy.
Säästääkö kukaan?
Suurin osa säästää ainakin osan rahoista. Säästäväisyys on nuorten mielestä hyve.
Se ei aina näy valinnoissa. Elämys ja kokemus ovat nuorelle tärkeämpiä kuin hinta.
Lähteet: Huolenpitoa ja jakamista, Kuluttajatutkimuskeskus, 2007. Teinitalous 2009 -tutkimus, Nordea. Säästöpankkiliiton tutkimukset Nuoret ja rahanhallinta sekä Lasten säästäminen ja säästäminen lapsille. Suomi 24.fi-keskustelupalsta.
Helsingin Sanomat | hs.kuluttaja@sanoma.fi