Väri-ilottelu innostaa leikkimään

Ennen päiväkodit olivat tylsiä laatikoita. Toista ovat nykyarkkitehtien luomukset.

Lapsuudessani päiväkodit olivat enimmäkseen lättäkattoisia puu- tai tiililaatikoita. Asiallisia, käytännöllisiä ja vähän tylsiä. Suomessa löi 1970-luvulla läpi molempien vanhempien kokopäivätyö, ja valtion tukemaa kunnallista päivähoitoa oli järjestettävä nopeasti.

Uudet päiväkodit näyttävät vähän toiselta, esimerkiksi Espoon kaupungin rakennuttamat Tuomarilan ja Ajurinmäen päiväkodit. Ne on vastikään valittu OECD:n listalle esimerkillisistä oppimisympäristöistä.

Mikä tekee niistä esimerkillisiä?

Ensimmäinen, mitä Tuomarilan päiväkodille tulija näkee, on asfalttia ja rakennuksen vähän ankea valkoiseksi slammattu selkäpuoli. Se ei viritä odottamaan sitä, mitä kohtaa pihan puolella. Valtavan kaksi kerrosta korkean siksak-seinän, joka on huiman energisiä värejä loistava "modulaarinen" laattamosaiikki.

Isoimmat lapset ovat kaksi laattaa korkeita. Pihalla touhuavat viisivuotiaat vertaavat: "Meillä on kotona valkoset seinät. Meillä ei oo yhtään värejä seinissä."

Värit toistavat lasten piirustusten, vaatteiden ja lelujen värimaailmaa, jossa ei juuri näe mustaa, harmaata, ruskeaa tai valkeaa. Väri on energiaa, ja lapsissa on sama energia. Pihalla sen purkamista varten on mm. pensasta kasvava pyörylä, joka houkuttaa kiertämään ympyrää. Syyspäivänä pyörylän ympärillä käy kiihkeä liikenne.

Sisältä Tuomarila on valkoinen. Arkkitehdit Niklas Sandås ja Claudia Auer ovat halunneet antaa tilaa lasten piirroksille ja värikkäille vaatteille. Päiväkodin johtaja osallistui tiiviisti suunnitteluun, jonka tavoitteena on ollut kodinomaisuus tai ainakin identiteetti; että lapset ottaisivat talon omakseen.

Tuloksena ovat toimivat tilat: keskikäytävän sijaan on sarja tiloja, jotka liittyvät toisiinsa jouhevasti kuin kyläkadulla. Syntyy todellisia neliömetrejä tilavampi vaikutelma. Pihajulkisivun siksak-muoto tuo pihanpuoleisiin sisätiloihin maksimaalisesti valoa ja näkymiä ulos.

Ajurinmäen päiväkoti Lintuvaarassa on puuta. Se on rakennettu paikalla sahatavarasta kunnollisin räystäin, ja julkisivun muheva punainen on kunnon pellavaöljymaalia.

Arkkitehdit Frondelius+Keppo+Lahdenperä Oy:n suunnittelemaa rakennusta on kuvattu punaiseksi lohikäärmeeksi. On siinä sitäkin. Voimakas kattomuoto punaista bitumikermiä on otuksen selkä ja seinät sen kyljet. Se levittäytyy mäntymetsäisen kallion juurelle kahden pitkän katonlappeen alle kuin taitteinen bumerangi ja avautuu kohti etelää, mutta kattokin on suunniteltu katseenkestäväksi. Jokuhan voi katsoa sieltä kalliolta.

Yksikerroksisen rakennuksen selkärankana on loivasti nouseva ja kaartuva keskikäytävä, johon lankeaa valoa kattolyhdyistä. Tilat ovat erikorkuisia, ikkunat hypähtelevät sattumanvaraisesti eri korkeuksilla kuin eri-ikäisiä ja -pituisia ihmisiä varten. Näkymiä on ajateltu kuin tauluina: punaiset ikkunankehykset rajaavat kuvia omenapuisesta pihamaasta, jumppa-juhlasalin mäntykallioiset ikkunanäkymät lähestyvät melkein kansallisromanttisia maisemamaalauksia. Ehkä joskus näkee jäniksen tai oravankin.

Rakennuksen suunnittelussa painiskellaan usein jäykkien normitalovaatimusten kanssa, joissa suunnittelijan vaikutusmahdollisuudet voivat olla vähäiset.

Ajurinmäen sisätiloissa on puurakennuksen tunnusta pitänyt paloturvallisuussyistä luopua: siellä hallitsevat pääasiassa kipsilevypinnat.

Tuomarilan päiväkodin riemukkaiden seinälaattojen luvataan kestävän 15 vuotta, mutta kuka tietää, mihin ne silloin pitää vaihtaa? Vieläkö niitä 2025 valmistetaan?

Normeista lannistumatta: Espoon Tuomarilan ja Ajurinmäen päiväkodeissa on tavoitettu toimivuuden, käytännöllisyyden ja viihtyisyyden lisäksi lapsen näkökulmaa ja mittakaavaa, sadunomaisuutta ja leikkisyyttä. Lohikäärmeen selkää ovat kuulemma kokeilleet skeittaritkin.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi