lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
SANOMALEHTIVIIKKO

Voiton sijaan sosiaalista hyvää

Toisenlainen yrittäjä tekee terveellistä ruokaa roskaruuan lihottamille.

8.2.2010 3:00

Markku Saksa HS

Bernard Henry toteutti unelmansa 47-vuotiaana lähellä Washingtonia. Hän ryhtyi kokiksi kahdeksan vuotta sitten ja liittyi niin sanottujen sosiaalisten yrittäjien joukkoon.

Bernard Henry toteutti unelmansa 47-vuotiaana lähellä Washingtonia. Hän ryhtyi kokiksi kahdeksan vuotta sitten ja liittyi niin sanottujen sosiaalisten yrittäjien joukkoon.

Washington. Eräänä päivänä kahdeksan vuotta sitten Bernard Henry päätti toteuttaa unelmansa, joka hänellä oli ollut 12-vuotiaasta lähtien. Hän ryhtyi kokiksi 47-vuotiaana ja perusti Open Kitchen -nimisen ravintolan Washingtonin lähelle. Ranskalaisesta Henrystä tuli osa amerikkalaista yrittäjätrendiä, joka pyrkii lisäämään sosiaalista hyvää.

Kovapintaisen liikemaailman rinnalla Henryn kaltaisten uusien yrittäjien joukko kasvaa. Heille raha on väline tuottaa jotakin suurempaa ja arvokkaampaa. Heitä kutsutaan nimellä social entrepreneur. Myös neljännen sektorin yrittäjistä puhutaan.

Bernard Henryn Open Kitchenin ideana on tarjota roskaruuan sairastuttamille ja lihottamille amerikkalaisille oikeaa terveellistä ja herkullista ruokaa. Open Kitchen on melkoinen kummajainen huoltoasemien, autokorjaamojen, halpahallien ja pikaruokapaikkojen täyttämällä rumalla pienteollisuusalueella Virginian Falls Churchissa puolen tunnin automatkan päässä Washingtonista.

Bernard Henry rakensi 25 vuotta ranskalaisen maailmanlaajuisen rakennusyhtiön palveluksessa suuria julkisia rakennuksia ja lentokenttiä Kiinassa, Saudi-Arabiassa ja monessa muussa maassa. Hän kohosi rahoitusjohtajaksi ja joutui ajattelemaan rahaa joka päivä, kunnes hän kyllästyi ja meni kokkikouluun.

Hänen liikekumppaninaan on vietnamilainen liikenainen Hue-Chan, jolla on yrittäjätausta. Hän myi pois perustamansa lääketeollisuutta palvelleen konsulttiyrityksen ja ryhtyi pitokokiksi, koska hän rakasti ruuan laittamista. Rahalla ollut enää niin väliä, koska hän oli tehnyt sitä tarpeeksi konsulttina.

Open Kitchenin liiketoimintaidea on pyrkiä hyvän ruuan keskukseksi Falls Churchissa. Ravintolassa on kaksi ylimääräistä teollisuustason keittiötä kaikkine laitteineen, joita voi vuokrata 30 euron tuntimaksua vastaan. Sitä käyttävät sellaiset pitopalvelujen pitäjät, joilla ei ole omaa keittiötä ja myös tavalliset ihmiset, jotka haluavat tehdä esimerkiksi hääpäivällisen.

Chef Bernard pitää myös suosittuja kokkikursseja ja on tyytyväinen elämäänsä saadessaan puuhata ruuan kanssa ja ruuasta kiinnostuneiden ihmisen kanssa.

"En osaa piirtää, laulaa enkä kirjoittaa, mutta osaan olla luova ruuanlaitossa. Palkinto hyvästä työstä tulee siitä, kun katson asiakasta, joka ottaa ensimmäisen suupalallisen. Kasvoista näkee, pitääkö hän ruuasta", hän kertoo.

Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.