SANOMALEHTIVIIKKO Kaikki sanomalehtiviikon jutut ja tehtäväehdotukset verkossa HS.fi/penaali

Yhteisöpalvelu ei ole tiedon väärti

Facebookissa ja Twitterissä journalismi jää yksityisasioiden jalkoihin.

Pariisi. Minulla on Facebookissa 213 niin kutsuttua ystävää. Tämä ei ole kerskailua vaan journalismin tutkimusta. "Ystävät" ovat verkosto, jonka kautta kokeilen saada tietoa maailman tapahtumista kahden päivän ajan.

Ajatus ei ole oma. Viime viikolla ryhmä ranskankielisiä radiojournalisteja neljästä eri maasta teki mediakokeilun. He sulkeutuivat viideksi päiväksi erämökkiin ainoina tietolähteinään internetin suositut yhteisöpalvelubisnekset Facebook ja Twitter.

Myös minä tutkin, miten tietoa saadaan ja välitetään, kun perinteistä journalismia ei ole saatavilla.

Koetilanne on tunnustettava keinotekoiseksi, kun tiedonsaanti rajataan sosiaaliseen mediaan ja siellä julkaistuihin linkkeihin. Internetissä itsessään ei ole vastaavia rajoituksia, vaikka Kiinassa onkin.

Ensimmäinen testihavainto on, että yhteisöpalveluissa luotettavan tiedon saanti on työlästä. Verkostoitumisen lisäksi on aktiivisesti etsittävä ja kysyttävä, jotta saisi päivän uutiset kasaan. Uutisten kuluttaja joutuu itse ikään kuin toimittajan rooliin.

Erityisen hankalaa on tiedon varmentaminen. Verkossa liikkuu huhuja ja harhautuksia.

Omassa kokeilussani linkityn Facebookissa ja Twitterissä perinteisten medioiden "faniksi" ja "seuraajaksi". Kotimaiset ja kansainväliset laatulehdet, tv:n uutiskanavat sekä tietotoimistot eivät tarjoa kuin muutaman uutisen päivässä. Yle ja Helsingin Sanomat ovat melko avoimesti suunnanneet yhteisöpalvelusivunsa nuorisolle.

Poikkeuksia ovat Aamulehti ja Kauppalehti, joilta tulee Twitteriin uutisotsikoita tiheästi. Facebookissa luen, että "Soinilla raju näkemys: Niinistö ulos – Uusi Suomi". Tietolähteen nimi on mukana otsikkolinkissä.

Saan myös selville, että pääkaupunkiseudun lähiliikenteen poikkeusaikataulut jatkuvat yhä vaan. Huvitun siitä, sillä testialueella Ranskassa kelit ovat suosineet enemmän ulkoilua kuin lorvimista Facebookissa.

Ranskankielinen toimittajaryhmä selitti blogissaan, että yhteisöpalvelukokeilun tarkoitus ei ole osoittaa valtamedian ylivertaisuutta sosiaaliseen mediaan nähden. Näin kuitenkin kävi.

Internetin yhteisöpalvelut eivät silti ole toimineet pelkästään ajanvietteenä. Haitin katastrofin ensitunteina alueelta saatiin tietoa lähinnä tekstiviestien ja netin yhteisöpalvelujen kautta. Tiedonvälitys on ollut kännykän ja sosiaalisen median ansiosta mahdollista myös muuten vaiennetuille toisinajattelijoille ja aktivisteille muun muassa Venäjällä ja Iranissa.

Journalismin kannalta sosiaalinen media näyttääkin pelastuslautalta, jota tarvitaan silloin kun perinteisen tiedonvälityksen loistoristeilijä ei pysy pinnalla. Titaniciakin pidettiin uppoamattomana.

Kaksi Facebook-ystävääni näyttää liittyneen ryhmään "Hitaan journalismin puolesta". Minullekin tulee Facebookin ja Twitterin sirpaletietoa seuratessa ikävä perinteisiä sanomalehtiä ja tv-uutisia: tarkistettua tietoa, perehtynyttä taustoitusta ja puolueetonta analyysia.

Journalismin kannalta sosiaalinen media on vähän niin kuin antaisi sairaalan siivoojan, oman alansa ammattilaisen, suorittaa kirurgisen operaation, koska se näyttää demokraattiselta ja on halpaa.

Twitterin käyttäjätilistä pääsee onneksi eroon parilla klikkauksella. Facebookistakin oman käyttäjätilinsä voi poistaa, mutta vain antamalla poistumiselleen selityksen. Senkin jälkeen henkilökohtaiset tiedot, "ystävät" ja kuvat säilyvät jossakin: Facebook-tilin voi aktivoida uudestaan entisenlaisena kahden viikon ajan.

Facebook pitää kiinni jäsenistään, koska yrityksen saamat mainostulot riippuvat käyttäjämäärästä. Sivustoilta suicidemachine.org ja seppukoo.com löytyy kuitenkin keino vapautua yhteisöpalvelujen letkuista.

On monin tavoin vapauttavaa tehdä virtuaalinen itsemurha.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi