lauantai 25.5.2013 | Urpo  Onnittele e-kortilla
SANOMALEHTIVIIKKO2012 Kaikki sanomalehtiviikon aineistot löytyvät verkosta osoitteessa hs.fi/penaali

Puolustusvoimat syrjäytymistä vastaan

9.2.2012 3:00

Tällä viikolla uutisissa on puhuttu työvoimapulasta ja varuskuntien lakkauttamisesta. Presidentit kantavat aiheellista huolta nuorten syrjäytymisestä. Samalla seuraamme lakkautettavien varuskuntien kotipaikkakuntien näivettymistä. Voisiko näitä uutisia niputtaa?

Puolustusvoimilla on osaavaa koulutushenkilökuntaa, toimiva organisaatio ja hyvät majoitus- ja koulutustilat.

Syrjäytymisuhan alla olevat nuoret eivät kouluttaudu ammattiin eivätkä suorita varusmiespalvelusta loppuun. Voisiko varusmiespalvelusta kehittää osassa varuskunnista syrjäytymisuhan alla olevien nuorten yhteiskuntapalveluksi?

Esimerkiksi kahden vuoden (pakko)koulutuksella näille nuorille annettaisiin toimiva päihdehuolto, säännöllinen elämänrytmi ja ammattikoulutus.

Armeijalta löytyy kouluttaja moneen siviilissä tarvittavaan ammattiin: viestirykmenteistä sähköasentajia, sotilaspoliisista vartijoita ja kuljetuskomppanioista logistiikkaosaajia. Puhumattakaan siviilikriisinhallinnan tehtävistä, joista vaikkapa myrskytuhoalueiden raivaaminen käy esimerkistä.

Ehdotan, että tuleva ylipäällikkö nostaa varusmiespalveluksen keskiöön hakiessaan ratkaisua syrjäytymisen ehkäisyyn.

Syrjäytyville nuorille on luotava mahdollisuus kouluttautua yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi. Emme tarvitse lisää alle 30-vuotiaita eläkeläisiä.

Yhteiskunnan rattaille hyppääminen vaatii muutosta ja mukavuusalueen hylkäämistä hetkeksi. Vaikka menettäisimme puolet koulutuksen jälkeen, olisi toinen puoli suuri voitto taistelussa syrjäytymistä vastaan.

Suurimpia voittajia olisivat nuoret saadessaan elämälleen suunnan ja tarkoituksen.

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>