sunnuntai 26.5.2013 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
SIELU JA RUUMIS

Angela McCoy

3.4.2008 15:30

Heli Rekula

Olen hyvin petit, hoikka ja pitkäraajainen. En silti pidä siitä, että minua kutsutaan laihaksi. Minusta se on loukkaavaa samalla tavalla, kuin jos sanottaisiin lihavaksi.

Kotona Kaliforniassa tuttavani sanoi joskus, että olisin täydellinen, jos vain laitattaisin vähän botoxia otsaan ja silmien ympärille. Sellainen ei kiinnosta minua yhtään. Pidän luonnollisuudesta, enkä edes meikkaa paljoa.

Kaliforniassa suhtautuminen ruumiiseen on usein hyvin mustavalkoista. Joko ei piitata yhtään tai ollaan terveysfanaatikkoja. Minusta kaikessa pitäisi olla kohtuullinen.

Ehkä tylsistyminen, halu olla erilainen ja kokeilla kiellettyä olivat syynä siihen, että käytin nuorempana huumeita. Lopetin vuonna 1998.

Huumeet pelottavat minua. Ihmiset ottavat aineita ollakseen high ja sitten toisia aineita saadakseen normaalin olon. He tappavat hitaasti itsensä yrittämällä aina päästä johonkin, jossa olivat aiemmin.

Huumeet jättivät minuun henkisiä ja fyysisiä jälkiä kuten pitkän ja paksun arven käsivarteeni. Kun vielä joitain vuosia sitten minuun iski toisinaan himo vetää jotain, silloin katsoin sitä arpea.


42-vuotias esiintyvä taiteilija. (Julkaistu kesäkuussa 2007)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>