Anja Snellman

Olen olemukseltani reipas, utelias ja tarkkaileva. Jos voisin muuttaa jotain itsessäni, niin lähinnä kai kärsimättömyyttä, levottomuutta.

Olen liikunnan sekakäyttäjä. Alussa liikkumiseni oli aika eteeristä, esimerkiksi klassista balettia sekä joogaa, jonka löysin jo 17-vuotiaana. Vuosien kuluessa se on mennyt atleettisemmaksi, kuntonyrkkeilyyn ja body pumpiin. Jossain vaiheessa voimailin ja söin erilaisia terveysvalmisteita. Halusin katsoa, mihin tämä kroppa pystyy.

Vielä 1980-luvulla olin varsinainen kummajainen: kirjailija, joka puhui liikkumisen puolesta! Mutta en olisi kirjoittanut kirjojani, ellen olisi liikkunut päivittäin. Aivot tarvitsevat happea. Välillä kirjoittaminen on niin fyysistä, että tuntuu kuin olisi kokovartalotreenannut. Joskus taas fyysinen treeni tuntuu siltä kuin olisi keksinyt jotain uutta tai meditoinut. Henkiset ja fyysiset voimavarat ovat hyvin lähellä toisiaan. Seksuaalisuus on minusta kuin psyyken ja fyysen välille jännitetty kaarisilta. Se on voimavara.

Olen ihan selvästi liikunta-addikti, mutta se ei tarkoita, että kuolen liikunnan välipäivistä tai pienestä painonlisäyksestä. Olen saanut kaksi lastakin, ja se näkyy. Kauneusihanteet vaikuttavat elämääni eniten tyttärieni kautta. He joutuvat kasvamaan ajassa, jossa 10-vuotiaille annetaan jatkuvaa mallia laihdutuksesta ja itsetarkkailusta. Haluaisin, että he minua katsomalla tajuaisivat, ettei naisena eläminen ole jatkuvaa ulkonäköstressiä, vaan iloa vartalon muutoksista ja onnea kaikesta, mitä sillä voi tehdä.

Vanheneminen on minusta seikkailu. Jos kuolemaa oikein alkaa ajatella, iskee totta kai päälle kauhistunut jähmetys. Mutta elämän tarkoitus ei ole miettiä sitä, vaan nauttia näistä annetuista päivistä. Siihen nautiskeluun minä tarvitsen liikuntaa ja aurinkoa – sekä jokapäiväisen annoksen hellyyttä. Kutsun sitä ihollisuudeksi.

50-vuotias kirjailija. (Julkaistu kesäkuussa 2004)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi