Esko Valtaoja

Olen aina pitänyt itseäni lievästi vastenmielisen näköisenä. Minulla on pihtikintut ja pömppömaha eikä lihaksia. Olen yleensä ollut reilusti ylipainoinen. Olen nyt ensimmäistä kertaa ihannepainossa.

Ehkä ulkonäönkin takia viihdyin lapsena ja nuorena omissa oloissani. Olin ujo ja epäsosiaalinen. Tapani viettää aikaa olivat tosin nekin erilaiset kuin muilla.

Nuorena oli aikoja, jolloin toivoin olevani komeampi. Vanhempana olen miettinyt, olisiko se sittenkään johtanut parempaan elämään, ainakaan erilaiseen. Silloin en olisi yrittänyt niin kovasti paikata ulkonäön puutteita muilla asioilla. Ehkä kolme avioliittoakin ovat saaneet ajattelemaan, että pärjään tälläkin vartalolla.

Monet varmasti kuvittelevat, että suurten asioiden pohdiskelu tuottaisi filosofisen ja tyynen maailmankatsomuksen. Ei se pidä paikkansa. Vastoinkäymiset tuntuvat minusta ihan yhtä suurilta kuin muistakin ihmisistä.

Olen tyytyväinen siihen, että ruumiini on aina seurannut päätä. Vartaloni on aina suurin piirtein tehnyt sen, minkä olen halunnut. En tunne nyt itseäni edes keski-ikäiseksi. En tiedä, mistä se johtuu. En ole koskaan urheillut tai vahdannut erityisemmin elintapojani.

Vanhenemiseen suhtaudun niin kuin sanonta kuuluu: 'Parempi vanheta kuin aikuistua.' Jos ajatteluni muuttuisi - alkaisin haaveilla eläkkeellä olosta, opettelisin golfaamaan ja ryhtyisin käymään bingossa - se olisi pelottavampaa kuin ruumiin pettäminen."

54-vuotias tähtitieteilijä. (Julkaistu syyskuussa 2005)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi