Hannu Manninen

”Ruumiissani on paremmat ominaisuudet hiihtoon kuin mäkihyppyyn. Raajani ovat pitkät, ja minulla on voimaa tuovaa lihasmassaa. Toisaalta pituuteen suhteutettuna minulla on aika paljon painoa mäkihyppääjäksi. Muut yhdistetyn urheilijat näyttävät minusta usein kevyiltä ja linnunluisilta.

Kun toissa vuonna aloitin vuoden tauon jälkeen taas tiiviin harjoittelun, se oli haastavaa. Voimat ja kestävyys olivat heikentyneet, mutta pää eli vielä vanhaa aikaa. Mieli halusi mennä kovempaa, mutta ruumis pisti vastaan. Piti malttaa aloittaa harjoittelu rauhallisesti.

Hiihdossa pidän omien rajojen hakemisesta. Siinä tulee itsensä voittamisen tunteita. Mäkihypyssä kiehtoo vauhti ja tekninen haaste. Ponnistaessa täytyy tehdä 0,3 sekunnin aikana asiat oikein. Oman kehon tunteminen on hyvin tärkeää, jotta pystyy hallitsemaan kaikki tilanteet. Jos esimerkiksi ponnistuksessa tulee virheitä, on niiden tuomien tuntemusten perusteella korjattava asioita ilmalennon aikana.

Kun hyppy kulkee hyvin, pystyy nauttimaan lentämisestä ja sen tuomista aistimuksista, ilmavirrasta ja huminasta korvissa. Sellaiset hetket kantavat eteenpäin.”

32-vuotias urheilija. (Julkaistu helmikuussa 2011)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi