Jani "Wallu" Walpio

Mä olen huono syömään, huono nukkumaan ja kova juomaan. En siis ole kovin hyvä tälle kropalle. Olen tuhonnut sitä oma-aloitteisesti aika paljon.

En keksi tilannetta, missä kroppa olisi kuitenkaan pettänyt mut tai ei olisi toiminut niin kuin pitäisi. Olen tähän ihan tyytyväinen, koen, että tämä kroppa valvoo mun puolesta, ei tapa mua ja kiltisti ilmoittaa, että nyt nukutaan. Onko sitten elimistön vika, jos alan pyöräillessä puuskuttamaan vain sen takia, etten ole viitsinyt treenata?

Nuorempana en todellakaan ollut sinut kroppani kanssa. Mulla oli ihan hirveä akne, olin niin laiha ja pieni, että hyvä kun kehtasin kouluun mennä. Sen takia oli pakko kehittää tuota verbaalista puolta.

Joskus alle parikymppisenä pygmiys ei ollut yhtään hauskaa, vaikka nyt se ei ehkä haittaisikaan mitään. Onneksi armeijassa sitten vihdoin venähdin. Nyt olen 175 senttiä pitkä ja painan 60 kiloa, ihan missinmitat oikeastaan.

Parikymmentä kiloa saisi tulla lisää, kun mulla on vielä tällaiset naisen luut. Pitäisi saada sellainen painijan vartalo. En halua miksikään puntti-oskariksi, vaan haluaisin näyttää luonnollisella tavalla lihaksikkaalta. Kunnon haiuksetkin olisi kiva saada.

Mun äiti oli tosi otettu, kun tatuoin tuohon rintaan sanan äiti. Mietin sitä pitkään, ja tein sen siksi, että mun äiti on ainoa nainen, joka ei ole koskaan pettänyt mua henkisesti tai taloudellisesti.

Kun ikää tulee, lisääntyy tyytyväisyys omaan kehoon. Ja ne naiset on sellaisia itsetunnon kohottajia. Ne sanoo, että ei Wallu sun kropassa ole mitään vikaa, pysy vaan tuollaisessa kuosissa. Ehdin kuulemma riittävästi lihomaan sitten vanhempana.

27-vuotias televisio- ja radiotoimittaja. (Julkaistu elokuussa 2001)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi