keskiviikko 19.6.2013 | Siiri  Onnittele e-kortilla
SIELU JA RUUMIS

Janina Frostell

3.4.2008 15:37

Heli Rekula

Olin hirveän pyöreä lapsi, oikea lihapulla. Äiti sanoi, että kellään ei ollut niin paksuja reisiä kuin minulla.

Teininä kasvoin pituutta nopeasti, ja minusta tuli rimppakinttu. Liikuin paljon, pyöräilin ja uin. Minua kutsuttiin Hessu Hopoksi, koska jalkani olivat niin suuret muuhun vartalooni verrattuna. En pohtinut kroppaani, enkä todellakaan suunnitellut ryhtyväni malliksi, kunnes kokeilin 16-vuotiaana kauneuskilpailua.

Meitä oli kolme tyttöä bikineissä, ja meidät kuvattiin ennen kisoja iltapäivälehteen. Silloin tajusin, että oho, täytän bikinit paljon paremmin kuin toiset tytöt. Äkkiä minua kutsuttiin lehdessä syntiseksi ja seksikkääksi Janinaksi.

Olin aivan ihmeissäni, että miten muut voivat nähdä minut noin. Jotkut kuvat näyttivät siltä kuin olisin pelkkää tissiä.

Aika kauan pystyin kuitenkin olemaan välittämättä. Olin silloin kihloissa, ja parisuhteessa ei ole niin heikko ulkopuolisten mielipiteille kuin ollessaan yksin. Mutta mallin töiden kautta suhde kroppaan muuttui. Jos minusta otettiin huono kuva, katsoin sitä kriittisesti ja mietin, miten tätä ja tuota kohtaa voisi trimmata.

Vasta parin viime vuoden aikana olen tajunnut, että ihminen ei pysty aina vain parempaan ja parempaan saavutukseen. Joskus ei kerta kaikkiaan ole energiaa treenata, ja silloin täytyy ottaa iisimmin.

On sitä paitsi turha luulla, että mallin töitä voisi tehdä ikuisesti. Iän myötä huomio siirtyy ulkoisista sisäisiin juttuihin: siihen, mitä haluaa oikeasti tehdä. Laulaminen kiinnostaa minua lopulta paljon enemmän kuin kaikki se vääntäminen ja kääntäminen beachillä.

Oma minäkuva ei saa rakentua pelkälle ulkokuorelle. Aivan kuten ajaessa autoa pitää oppia katsomaan ulos etulasista. Jos tuijottaa peileihin, ei pysy tiellä.

Minun itsetuntoni syntyy niistä hetkistä, kun olen yksin kotona ja treenaan vaikka laulua. Jos se menee hyvin tai keksin jonkin uuden idean, ajattelen salaa, että oho. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä joku sanoo ulkokuorestani.


Janina Frostellin (nykyisen Fryn) haastattelu julkaistiin Kuukausiliitteessä maaliskuussa 2003. Frostell oli silloin 29-vuotias malli ja laulaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>