Juha Itkonen

”Juoksin lapsena kilpaa, ja vartaloni on yhä juoksijamainen; jalat ovat vahvemmat kuin ylävartalo. Ehkä minulla on synnynnäisesti mailerin ruumis, ei kuivan kälppeän pitkänmatkanjuoksijan. Joskus harmittaa, kun minua sanotaan usein laihaksi. Olen 181 senttiä pitkä ja painan 73 kiloa. En minä mielestäni laiha ole.

Kun Urheilijaliiton valmennuksessa korostettiin, että urheilija syö terveellisesti, otin sen tunnollisena 13-vuotiaana tosissani. Perspektiivi omaan ruumiiseen meni ihan vinksalleen. Lyhyen syömishäiriön jälkeen juoksin vielä vähän ­aikaa, mutta sitten totesin, etten halua tehdä sitä enää. Kun ny­kyään kuntoilen pari kertaa viikossa, vältän intuitiivisesti kaikenlaisia harjoitusohjelmia ja tavoitteellisuutta.

Kasvoin nykyisiin mittoihini 16-vuotiaana. Tähän vartaloon minulla on ollut mutkaton suhde, ehkä siksi, että se on pysynyt niin samanlaisena. Vaimo sanoo, etten kiinnitä huomiota ruumiiseeni. En ikinä venyttele, enkä huomaa pieniä kipuja ja rakkoja. Enää ruumis ei tosin toimi niin kuin nuorempana. Olen alkanut huomata merkkejä, joihin pitäisi reagoida.

Viime vuonna juoksin Miika Nousiaisen kirjan julkistamisjuhlissa 800 metriä ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Ihan kuin ruumis olisi muistanut vielä ja juoksu tullut selkärangasta. Se tuntui ihan hyvältä.”

35-vuotias kirjailija. (Julkaistu syyskuussa 2010)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi