Kira Poutanen

Kun olin lapsi, ruumis ei ollut asia, jota katsottiin, vaan jolla tehtiin asioita. Oli tärkeää riehua ja voittaa pojat juoksukilpailussa, Ruumis ja minä oltiin yhtä.

En muista hetkeä, jolloin aloin tarkkailla itseäni, mutta murrosiässä se oli, Silloin alkoi miettiä muiden katsetta.

Anoreksiaan ei ollut yhtä selkeää syytä. Anorektiset tytöt ovat herkkiä vaistoamaan ympäristön vaatimuksia. Sitä ajatteli, ettei tämä tarjottu naisen rooli ole kovinkaan hyvä, olisi kivempi ottaa miehen rooli, jossa voi olla aktiivinen eikä tarvitse tiskata.

Sairaus meni niin pitkälle, etten pystynyt enää kontrolloimaan sitä vaikka tajusin, että laihduttaminen ei ole oikein.

Ensin toipui ruumis, vasta sitten mieli. Anoreksiassa hoidetaan usein vain ruumista, vaikka mieli on vahvempi ja monimutkaisempi. Tajusin toipuneeni, kun muista asioista tuli tärkeämpiä kuin ruuasta.

Sairauden jälkeen ärsyttävintä oli se, kun piti jatkuvasti todistaa toisille, että on terve. Piti näyttää, että voi ottaa jälkiruokaa tai ettei ole pakko koko ajan liikkua.

Nykyisin en voi ajatellakaan laihduttamista, koska se on liian ahdistavaa. Ihmiset eivät ymmärrä, että jos on käynyt niin syvällä omassa ruumiissaan, ei voi enää palata sinne. Ystäväni, jotka eivät ole sairastaneet anoreksiaa, tuntuvat tarkkailevan painoaan paljon enemmän kuin minä.

Enää en punnitse itseäni, vaan liikun ja syön sen mukaan, millä tuntuu.

Anoreksiassa ruumis on vihollinen, se on sua vastaan, Nyt ruumis ja minä ollaan taas yhtä, kavereita tässä jutussa.

Voin katsoa itseäni peilistä ja ajatella, että ruumiini ei ole täydellinen, mutta se on täydellinen mulle. Mittatilaustyönä tehty.

28-vuotias näyttelijä ja kirjailija, jonka anoreksiaa käsittelevä esikoisromaani Ihana meri sai Finlandia Junior -palkinnon. (Julkaistu syyskuussa 2002)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi