lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
SIELU JA RUUMIS

Mato Valtonen

3.6.2011 9:35

Jukka Lehtinen

"Olen tähän pakettiin tyytyväinen, vaikka naama voisikin olla parempi. Kauneinta minussa on varvasrivi.

1995 hyppäsin moottorikelkalla liian korkealle hyppyristä ja yksi selän välilevyistä murskaantui. Aina kun näen selän leikanneen lääkärin ravintolassa, vien hänelle tuopin eteen. Lääkärin ansiota on, että pystyn kävelemään.

Olin perusteellisissa kuntotesteissa, kun täytin 50. Tuntui suunnattoman hyvältä kuulla, että ruumis on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Maksaa myöten, vaikka bändien aikaan meno oli välillä sellaista, että maksa huusi kurkusta: ’Päästäkää pois!’

Ehkä hyvä kunto on lähtöisin siitä, että Sleepy Sleepers ja Leningrad Coyboys olivat hyvin liikkuvia bändejä. Lavalla ei puhalleltu muniin, vaan mentiin. Kun veti kolmen tunnin keikan, se oli kuin maraton. Olin itse huutopuolella. Keuhkoni ovat hyvät, enkä ole koskaan tupakoinut.

Nyt olen päässyt siihen vaiheeseen, että olen kaksi senttiä lyhyempi kuin bändiaikoina. Vanhemmiten ruumiistaan tulee tietoisemmaksi, ja joskus huolestuttaa, pysyykö se kasassa. En kuitenkaan kaipaa mitään nuoruuden sätkyilyjä."


53-vuotias yrittäjä, luennoitsija.(Julkaistu helmikuussa 2009)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.