torstai 20.6.2013 | Into  Onnittele e-kortilla
SIELU JA RUUMIS

Oras Tynkkynen

3.4.2008 15:31

Jukka Lehtinen

Hintelä on ensimmäinen mieleen tuleva sana, jolla kuvaisin vartaloani. Jostain syystä minulla on leveä lantio, mikä vielä korostaa hoikkuuttani. Haastatteluissa minua on kuvattu usein pitkäksi, vaikka olen sentilleen keskimittainen.

Jossain vaiheessa silmänaluseni muuttuivat tummiksi, ja ne pysyvät sellaisina, olinpa valvonut tai en. Minussa on myös paljon luomia, ja ne tuntuvat lisääntyvän koko ajan. Jos elän 80-vuotiaaksi, olen silloin varmaan yhtä isoa luomea. Näen niistä painajaisia. Silmien karsastaminen on kuitenkin piirre, jonka ehkä eniten haluaisin muuttaa vartalossani, koska se on niin näkyvä.

Vaikka en pidä monesta asiasta vartalossani, olen myös tyytyväinen moneen kohtaan: sääriin, hiuksiin, silmiin, kulmakarvoihin.

Kolme vuotta sitten erosin, ja se käynnisti pahan ulkonäkökriisin, koska yksi erossa mainituista syistä oli hintelyys. Aloin käydä punttisalilla, mutta sillä oli enemmän henkinen kuin ruumiillinen merkitys minulle. Treenaaminen oli osa prosessia, kun opettelin hyväksymään itseni ja aloin taas ajatella, että kelpaisin vielä jollekulle.

Viime aikoina ulkonäköpaineet ovat laajentuneet koskemaan yhä enemmän miehiä. Tähän asti miehet ovat olleet näissä asioissa varsin neitseellinen markkina-alue. Jos miehet saadaan tuntemaan itsensä tyytymättömiksi ulkonäköönsä, meille pystytään myymään entistä enemmän tuotteita. Ulkonäköpaineiden ymmärtäminen kulttuurin tuottamiksi ei kuitenkaan vielä ratkaise kaikkea. Tunnetasollahan ne asiat on selvitettävä eikä vain järjellä.


26-vuotias tamperelainen kansanedustaja. (Julkaistu syyskuussa 2004)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>