3.4.2008 15:30
Mulla on romanitausta, mutta mussa ei ole paljoa romanin näköä. Ei romaneilla ole tällästä kärsää. Siitä taustan tosin huomaa, että muusta voi tinkiä, mutta stailista ei. Faija ja broidikin oli hirveitä keikareita.
Kaikki nautinto perustuu rentoutumiseen, ja se on nykyään helvetin harvinaista. Kun kuppilassa katsoo jengiä, aina niillä joku paikka sätkii. Se on outoa.
Ennen kaikki rokkarit oli dokuja, mutta nykyään nuoremmasta paletista näkee, että ne tekee duunia. Mä en ole koskaan juomista alottanutkaan, vaikka kaikki sukulaiset on järjestään kuolleet viinaan. Ei tarvitse juoda, kun on hullu.
Mä tiedän luonnonmukaisista hoidoista, koska jouduin niitä joskus käyttämään paljon. Kun pistää klapit turveämpäriin, veden pinnalle tulee sellasta, jota ei ole tiennyt olevankaan. Se on kaikki imetty jalkapohjista. Jos on oikein juhlatuulella, voi mennä suohon makaamaan.
Kun mä jouduin kymmenen vuotta sitten koiravaljakko-onnettomuuteen, lekurit ei antaneet paljoa saumaa. Mä olen nyt toipumiseeni enemmän kuin tyytyväinen, vaikka esimerkiksi ryhti ei ole ollenkaan sellainen kuin sen pitäisi olla.
Vanhemmiten kaikki mitä on, korostuu. Nenäkin vain kasvaa. Mutta ei dorkat ikinä vanhene. Kun joku kertoo, että se täyttää viiskymmentä, se kuulostaa hirveän vanhalta. Sitten vasta alkaa funtsia, mitä itse on.
58-vuotias muusikko. (Julkaistu syyskuussa 2006)
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi