Sakari Pietilä

”Olen urheillut läpi elämäni. Hiihtänyt, harras­tanut judoa, rullaluistellut, käynyt salilla, golfannut, lumilautaillut, maastopyöräillyt ja tietysti pelannut ­jääkiekkoa. Kaikki käy. Zumbat ja sellaiset ovat jääneet vähemmälle, vaikka fiilispohjalta tanssinkin joskus.

Liikun joka päivä noin puolitoista tuntia. Pelkkä hikiliikunta ei riitä, vaan pitää puristaa niin, että se vähän sattuu. Mikään maratonien suorittaja en ole, mutta kilpailija varmaan vieläkin. Jos joku menee hiihtolenkillä ohi, ammun kantaan.

Saarnaan aina, että liikunnan pitää olla hauskaa, mutta kyllä välillä joudun pakottamaan itseni liikkeelle. Sen tekee, kun tietää fiiliksen, mikä siitä tulee. Ihmettelen aina ihmisiä, jotka pystyvät elämään ilman hikeä ja pientä maitohappokierrettä.

Urheillessa on tullut paljon vammoja. Reisi on ollut poikki ja kaikki kierukat leikattu. Naamaan on ommeltu 150 tikkiä, mutta hampaat ovat säilyneet. Nyt pitäisi polvet laittaa kuntoon.

En tiedä, miksi minusta tuli juuri jääkiekkovalmentaja. Olisi se ehkä voinut olla muukin laji. Kiekkoon vain kasvoi ja kiintyi. Syvä rakkaus siihen on häipynyt, mutta tilalle on tullut kiinteä ammattisuhde.”

55-vuotias valmentaja. (Julkaistu tammikuussa 2011)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi