Satu Hassi

Kun uutinen rintasyövästä tuli, mietin, että en ole kuunnellut ruumistani. Olen tehnyt liikaa duunia ja nukkunut liian vähän.

Minulle tuotiin ministeriöstä päivän postit kotiin illalla. Minun piti nähdä lehdestä, että jatkuva vähäinen yöuni lisää syövän vaaraa. Nyt käyn samoja matskuja läpi junassa tai virka-autossa.

Päätin syödä terveellisemmin, välttää sokeria ja valkoista vehnää, mutta siinä elämässä mitä elän, se on tosi vaikeaa. Rääkkään mahaa edelleen liikaa, juon kahvia vähän, mutta silti mahan kestorajoilla.

Näillä aikatauluilla tahtovat jäädä tekemättä sellaiset asiat, joita ei ole pakko tehdä juuri tänään, kuten liikunta. Aloitin vuosi sitten astanga-joogan. Olen sanonut ei lukemattomille illallisille, että voin pitää kiinni kahdesta astangasta viikossa.

Minun on ollut vaikea sulattaa, jos ruumis ei tottele. Kun ruumiini kehitti syöpäkasvaimen, se oli tehnyt jotain täydellisen odottamatonta. Katselin tissejä, mitään ei näkynyt tai tuntunut päälle päin, mutta siellä asui vihollinen. Se oli surrealistista.

Uskon, että unissa ruumis lähettää viestejä. Pidän merkittävänä, että en ole nähnyt syöpäänkuolemisunta.

Suhteessa omaan ruumiiseen kovin juttu on vanheneminen ja se miten ruumis siinä muuttuu.

Huvittavaa on, että joskus teini-ikäisenä minulla oli mielestäni liian terhakka takapuoli, joka nykyään on muotia. Nyt taas sitten huomaan, että se vähan roikkuu. Pienet rintani ovat olleet merkittävin ulkonäkökompleksini kautta aikojen, nuoruudessani naisien piti olla hoikkia mutta isorintaisia. Minusta oli tosi hauska kuljeskella isotissisenä, kun imetin.

50-vuotias ympäristöministeri. (Julkaistu maaliskuussa 2002)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi