Tiina Brännare

"Lopetin ammattitanssijan uran 29-vuotiaana. Siihen asti olin mielestäni liian lihava tanssijaksi, ja moni yksityiskohta oli pielessä, kuten ojennuksiin huonot polvet ja nilkat. Niin kuin muusikot haluavat huippuviulun, minä olisin halunnut tanssiin sopivan huippuvartalon. Piinasin itseäni erilaisilla syömishäiriöillä ja kuureilla. Ne loppuivat, kun pääsin Teatterikorkeakouluun.

Kun aloitin opinnot näyttelijälinjalla, kävelin jalkaterät ulospäin, ylisuoran ryhdikkäästi. Oli kova työ muuttua tanssijasta näyttelijäksi. Ensimmäisinä vuosina sain aina huoran rooleja ja epäilen sen johtuneen tanssijan taustastani.

Kaipaan yhä joskus tanssimista ja ajoittain olen harrastanut liikuntaa intensiivisesti. Olen mennyt takaisin balettitunneille ja treenannut karatea oranssiin vyöhön asti. Eletyt kilometrit kuitenkin tuntuvat vartalossani. Vartaloni on täynnä tanssimisen aiheuttamia vammoja. Minulla on krooninen akillesjänteen tulehdus ja kipua aiheuttavia kulumia. Ne hankaloittavat treenaamista.

Kun aamulla kampean hitaasti itseni sängystä, se on aikamoinen näky. Olen yllättynyt siitä, että vanhat vammat alkavat vaivata jo tässä iässä. Vuosien mittaan kolotukset varmaan vain pahenevat.

Kymmenen viime vuoden aikana ja varsinkin lapsen saatuani olen pitänyt vartalostani huomattavasti enemmän kuin nuorena. Vanheneminen on ollut henkistä kasvua suhteessa omaan kehoon."

46-vuotias ohjaaja, koreografi ja näyttelijä. (Julkaistu lokakuussa 2006)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi