Tuomari Nurmio

"Olen aina ollut kapea ja linnunluinen. Nuorempana toivoin, että olisin ollut skrodempi, mutta vanhempana hoikkuus on saanut minut näyttämään poikamaiselta.

Usein kysytään, eikö ole henkisesti raskasta mennä yöllä keikalle, jossa on mölisevää ja humalaista porukkaa. On se henkisestikin vaativaa, mutta myös fyysisesti. En ole mikään trubaduuri, joka istuu jakkaralla ja näppäilee kitaraa. Olen verrannut keikkoja halonhakkuuseen ja ojan kaivamiseen. Paita on läpimärkä, ja hartiat ja olkapäät pitää vetreyttää seuraavana päivänä. Olen silti välttynyt pahemmilta krempoilta. Kuulo on vaurioitunut vasemmasta korvasta treenikämpällä, mutta se ei mennyt soittamalla, vaan tappelussa.

Nuoremman polven rokkarit eivät enää tule pystymetsästä kuten vanhemmat. He ovat saaneet koulutusta, suhtautuvat uraan ammattimaisemmin, eikä huono elämä ole enää niin muotia. Rock on nykyään kunniallinen ammatti, jota voi melkein suositella lapsilleen.

Minulle tyttären syntymä vuonna 1989 oli jonkinlainen käännekohta. Ajattelin, että nyt täytyy pysyä kondiksessa. 90-luvun alussa muutin pakoon Helsingistä, mutta luuhasin kapakoissa vielä aika kiivaasti. Sittemmin liikunnasta on tullut tapa, ja kuusi vuotta sitten lopetin röökinpolton. Olen nykyisin paremmassa kunnossa kuin nuorempana.

Vanheneminen tarkoittaa, että aika vähenee, mutta elämä ei muutu laadullisesti huonommaksi. Tietyt asiat vain paranevat, kuten seksuaalisuus. Se on tärkeä sielun ja ruumiin voimavara."

58-vuotias muusikko. (Julkaistu marraskuussa 2008)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi