Tuuli Matinsalo

Urheilussa psyykkinen ja fyysinen puoli kulkevat käsi kädessä. Itse pyrin aina liittämään tunteen kisasuoritusten liikkeisiin, sillä sitä kautta saa ilmaisun mukaan. Ohjelman läpivieminen on tavattoman rankkaa, siinä antaa ensiksi periksi mieli ja sitten vasta ruumis. Kun jo harjoitteluvaiheessa liitti tiettyihin liikkeisiin motivoivia ajatuksia, ne tulivat kilpailutilanteessa luonnostaan muistista ja pitivät suoritusta yllä.

Voimisteluaikojeni opettaja Eevi Kaasinen sanoi aina, että liike synnyttää tunteen ja tunne liikkeen. En oikein ymmärtänyt sitä silloin, mutta nyt olen nähnyt, että kanava pitää olla avoinna kumpaankin suuntaan. Liikkeen kautta saa nostetta, jos on vähän masentunut. Hartiat taakse ja hymyä!

Heti kilpauran jälkeen tulin raskaaksi ja heittäydyin innoissani raskauden ja odotuksen tunnelmiin. Mitään ristiriitaa ei kilpailu-uran ja uuden äitiyden välillä ole ollut.

Ennen elämä pyöri tiukkaa ympyrää urheilun ympärillä, nyt keskuksena on Juuso. Urheiluaikana ajattelin, että olen täydellisesti omistautunut aerobicille, mutta eihän se omistautuminen ole mitään äitiyteen verrattuna

Juuso on vielä riippuvainen äidin mukana kulkevista eväistä, mutta odotan kovasti, että pääsisin normaaliin kuntoilijan elämään. Ruumiini on tottunut olemaan koko ajan liikkeessä, ja sen takia on nyt välillä vähän vaikea olo. Lisäksi urheilija on hirmuisen kriittinen omaa ruumistaan kohtaan; siihen oppi aerobicissa, joka on esiintymislaji ja jossa on oltava tarkkana siitä, miltä näyttää, kun joutuu koko ajan olemaan tuomariston punnittavana. Katselen peilistä nykyisin välillä kauhistuneena itseäni – tuo riippuva mahako on minun?

30-vuotias aerobicin maailmanmestari, viisi kuukautta vanhan Juuson äiti. (Julkaistu helmikuussa 2001)

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi