27.4.2007 14:29
Olen kolmekymppinen helsinkiläinen. Sain vastikään ensimmäisen vakinaisen työpaikkani. Kuukausipalkastani jää säästöön satanen tai kaksi. Pankkini tarjoaa sijoitussidonnasta eläkevakuutusta. Kannattaako tarjoukseen tarttua?
On hienoa, että pankkisi on saanut sinut pohtimaan eläkevuosiasi jo nyt. Mitä nuorempana säästämisen aloitat, sitä vähemmän joudut nykyisestä kulutuksestasi tinkimään huomisen vuoksi. Näin on, koska raha kasvaa korkoa korolle.
Tämän varmaan pankissa kuulitkin, mutta puhuitteko eläkevakuutuksen sitovuudesta? Selvisikö sinulle, että olet tekemässä päätöstä, joka vaikuttaa talouteesi pidempään kuin keskiverto asuntolaina? Olen tavannut aika monta säästäjää, jotka ovat ymmärtäneet tämän vasta sopimuksen tekemisen jälkeen.
Pähkinänkuoressa homma etenee näin: Jos ryhdyt säästämään eläkevakuutuksen kautta, säästösi pysyvät vakuutusyhtiössä joitain poikkeustilanteita lukuun ottamatta eläkepäiviisi asti. Senkin jälkeen yhteiselonne jatkuu vielä jonkun vuoden, kun nostat säästämääsi lisäeläkettä.
Sinun tapauksessasi aikaa kuluu vähintään 30 vuotta. Siinä ajassa ehtii tapahtua paljon omassa elämässäsi, valitsemassasi vakuutusyhtiössä ja ympäröivässä maailmassa.
Vakuutusyhtiöt väittävät, että monet säästäjät arvostavat tätä jähmeyttä. On vain hyvä, etteivät he pääse käyttämään eläkesäästöjään ennen aikojaan. Vain sinä voit tietää, päteekö tämä kohdallasi vai ei.
Nyt meneillään on hurja lobbaus pitkäaikaissäästämisen tulevista pelisäännöistä.
Voi olla, että eläkevakuutustuotteet uudistuvat radikaalisti. Sekin on mahdollista, että veroporkkanoilla aletaan kannustaa eläkesäästämisen lisäksi muita säästämistapoja. Mitä häviät, jos otat aikalisän ja katsot, mitä tuleman pitää?
Nykyisten veroetujen turvin vakuutusyhtiöt ovat päässeet rakentamaan huiman kalliita säästämistuotteita. Itse asiassa eläkevakuutusten kulut ovat niin raskaat, että säästäjä päätyy usein parempaan lopputulokseen, jos valitsee jonkin yksinkertaisemman ja halvemman säästämistavan, esimerkiksi ryhtyy säästämään suoraan sijoitusrahastoon.
Säästöt eivät nimittäin tuota yhtään paremmin, vaikka ne kiertävät sijoitusrahastoon vakuutuksen kautta niin kuin sinulle suositellussa sijoitussidonnaisessa eläkevakuutuksessa tapahtuu. Yleensä käy päinvastoin: kun välikäsiä on enemmän, kulut kasvavat ja säästäjä saa entistä pienemmän osan tuotosta itselleen.
Koska aiot säästää kauan, kulujen merkitys on sinulle erityisen suuri. Yhdenkin prosenttiyksikön ero kuluissa voi merkitä useiden tuhansien eurojen eroa lopputuloksessa. Jos et usko, käy vaikkapa sijoituspalveluyritys Seligson & Co:n kotisivuilla. Siellä (www.seligson) on näppärä laskuri, joilla kulujen vaikutusta on helppo haarukoida eri säästösummilla, -ajoilla ja tuotto-oletuksilla.
Se, onko eläkevakuutusten veroeduista sinulle hyötyä, riippuu pitkälti itsestäsi. Jos sinussa on pörssihain vikaa ja aiot tuon tuostakin siirrellä varojasi rahastosta toiseen, vakuutussäästäjän mahdollisuus vaihtaa rahastoa ilman veroseuraamuksia on rahanarvoinen etu.
Oma käytöksesi vaikuttaa myös siihen, minkä verran hyödyt siitä, että voit vähentää vuosittain osan eläkevakuutusmaksuista verotuksessasi. Jos panet tämän edun ansiosta enemmän rahaa säästöön kuin muuten voisit, eläkevakuutus voi olla hyvä valinta – olettaen, että ehdit itse säästämäsi lisäeläkkeen nostaa.
Eläkevakuutuksen erikoisuuksiin näet kuuluu se, että perillisesi saavat yleensä vain 80 prosenttia jäljellä olevista säästöistäsi itselleen, mikäli kuolet eläkeaikana ennen kuin olet ehtinyt eläkkeesi nostaa. Tämäkin summa tulee eläkevakuutukseen liitettävän, ja sen kuluja lisäävän, henkivakuutuksen kautta. Yksi tapa pienentää tällaisen menetyksen riskiä, ja pudottaa henkivakuutuksen hintaa, on nostaa eläkesäästöt nopeasti, esimerkiksi kahdessa vuodessa.
Eläkesäästöjä ei myöskään voi siirtää vakuutusyhtiöstä toiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että vakuutusyhtiöitä voi kilpailuttaa vain kerran. Siksi se kannattaa tehdä huolellisesti, varsinkin kun tiedetään, että vakuutusten väliset erot ovat suuret. Kuluttajien vakuutustoimiston (www.vakuutusneuvonta.fi) valintaopas on erinomainen lähtökohta. Siinä kerrotaan, miten vakuutukset eroavat toisistaan ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Kun pyydät vakuutusyhtiöiltä kirjallisia tarjouksia, varmista, että niissä on käytetty mahdollisimman yhdenmukaisia oletuksia. Pyydä yhtiöitä käyttämään myös samoja tuotto-oletuksia, jotta kuluerot nousevat esiin.
Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi