Erkko soittaa!

Oli ollut kiirettä. Sitten illalla puhelin soi. Ruudussa vilkkui nimi: Erkko.

Stressitilan tunnistaa siitä, että ihminen reagoi kuin saaliseläin. Kauhistuin: Kuka Erkko? Mitä se haluaa? Mieli oli tyhjä, mutta tunne epämiellyttävä. Aloin muistella, että Erkko oli jostain työkuvioista. Erkko vaatisi varmasti suoritteita.

Kello tosin oli seitsemän illalla. Mutta sitten aloin miettiä, että ehkä minunkin pitäisi olla jossain juuri nyt. Olin ehkä lupautunut johonkin tilaisuuteen ja unohtanut koko asian, ja nyt Erkko soitteli sieltä aivan hiilenä. Ei kai sentään?

Tartuin hädissäni vanhaan lehteen, jonka kansi arveli, että lukijalla voisi olla stressiä, joka poistuisi tiettyjä ohjeita noudattamalla.

Mutta jos tarkastellaan useimpien aikakauslehtien "arjenhallintajuttuja", huomataan, että niillä ei stressi vähene. Niiden avulla optimoidaan jokaisen sekunnin hyötykäyttö, niin että ihminen ehtii päivässä enemmän. Tämä taas ei paranna stressiä, vaan työsuoritteita.

Oikeasti stressiin auttaa vain se, että tekee vähemmän eli välttää kiireen kokonaan tai – jos on jo liemessä – että keskeyttää hetkeksi kaiken. Tunnen naisen, joka ei juo juuri koskaan, mutta onnistuu vetämään kännit pyytämättä ja yllätyksenä juuri silloin kun paine on pahin. Hän päätyy ikään kuin itseltään salaa juhlimaan, herää sitten krapulassa ja selviytyy tehtävistään nipin napin, mutta erinomaisesti. Tekniikan idea piilee ilmeisesti siinä, että ensin tyhjennetään pöytä, ja tätä seuraavassa väsymystilassa on pakko keskittyä vain tärkeimpään.

Mutta metodi on raskas. Itse suositan koko työn idean trivialisointia. Paras tapa laittaa asiat mittasuhteisiin on katsella huumorivideoita netissä. Ne ovat tehokkuusajattelun vastakohta: ihmiset kuluttavat määrättömästi aikaa täysin turhien asioiden tekemiseen. He tekstittävät uusiksi kurdi-iskelmiä tai Perikato-elokuvan vuorosanoja, mikä on nerokasta ja hyödytöntä. Vaikka Erkko hermoilisi, jossain istuu joku koneellaan väsäämässä hölmöyksiä ja hihittelemässä. Se on kaunis kuva ihmisestä.

Katsottuani pätkän Perikatoa (tarinaan liittyi kissa) olin rauhoittunut ja valmis hommiin. Erkkokaan ei enää pelottanut. Ovelasti soitin numerotiedusteluun selvittääkseni Erkon asuinpaikan, sillä aavistelin, että hän oli eräs turkulainen.

Osoite selvisi, samoin soittajan nimi. Numero kuului ystävälleni Jarkolle. Olin kai kiireessä tallentanut hänen nimensä väärin. Pirautin. Jarkolle kuului hyvää. Hän oli soittanut kysyäkseen, mihin kannattaisi mennä syömään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi