Hyvä syy

Melkein jouduin riitoihin ystäväni kanssa. Hänellä oli syntymäpäivä, mutta hän ei aikonut juhlia sitä.

”En ymmärrä, mitä järkeä siinä on”, ystävä marisi. ”On vain sattunut syntymään, ja nyt on sitten vanhentunut. Miksi juhlia jotakin, minkä eteen ei ole tehnyt mitään? Eihän se ole mikään saavutus.”

Juuri siksi! Kysykää keneltä hyvänsä psykologilta, ja hän kertoo, että tärkeintä ihmiselle on kokea kelpaavansa sellaisenaan, tulevansa silloin tällöin hyväksytyksi ilman suoritteita. Ja kysykää yhteiskuntatieteilijältä, mitä on tasa-arvo: se on sitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet.

Syntymäpäivä on terapiaa ja tasa-arvoa puhtaimmillaan. Se tulee kaikille jos ei yllätyksenä niin ainakin pyytämättä, niin kuin toimeentulo ihmiselle hyvinvointivaltiossa. Paitsi että hyvinvointivaltiota ei enää ole, ja sitäkin paremmalla syyllä kannattaa juhlia syntymäpäivää. Missään muussa asiassa mahdollisuutemme eivät enää ole tasavertaiset.

Analysoin ystävälleni, että hän kärsii väärästä tietoisuudesta ja siihen liittyvästä purkamattomasta häpeästä. Ehkä hänkin haluaisi juhlia, mutta pelkää, että siinä on jotakin noloa?

Niin siinä onkin. Se on häpeilemätöntä!

On tiettyjä tosiasioita syntymäpäivästä, joita on tärkeä painaa mieleen, ja listaan siksi tässä joitakin niistä. Syntymäpäivää ei tarvitse ansaita. Sitä ei voi ottaa pois, ja sitä voidaan juhlia vielä kuolemankin jälkeen. Syntymäpäivästä ei tarvitse maksaa. Syntymäpäivää ei kuitenkaan voi odottaa muilta; läheiset saavat unohtaa juhlapäivän. On sankarin tehtävä muistuttaa.

Ja tämä on varmaa: kukaan ei kuolinvuoteellaan sano, että kunpa en olisi viettänyt niin monia syntymäpäiväjuhlia.

Todisteena käy myös se yleinen totuus, että kaunein mahdollinen lahja on yllätysjuhla. Olen ollut kerran sellaisia järjestämässä, enkä unohda päivänsankarin ilmettä, kun hän seisahtui kynnykselle ja tuijotti hurraavien ystäviensä kasvoja. Harvoin näkee aikuisen ihmisen muistuttavan niin elävästi pientä lasta: Todellako, kaikki tämä, mi-mi-mi-minua varten?

Joskus huonolla tuulella käyn netissä katsomassa unohdetun Sig-yhtyeen videoita. Ei ole sattumaa, että naivismiin nojaavan ryhmän suosituin kappale on Hyvää syntymäpäivää. Se on poskettoman söpöstelevä, mutta myös vallankumouksellinen: synttärisankaria onnitteleva mies ei ole edes ostanut lahjaa, vaan laulaa: ”suukko poskellesi olkoon sellainen”. Nyt on juhla, ja se on se, että sinä olet olemassa. Muuta ei tarvita. (Paitsi ehkä helikopteri, filmejä, taikuri ja ”viisisataa jätskiä”, kuten lauletaan toisessa loistavassa viisussa Krokotiili Genan syntymäpäivälaulu.)

Vahvistuksen tarpeessa luennoin aiheesta toimittajaystävälle lounaalla. Hänkin muisteli tuskaisena perheenjäsentään, joka myös lukeutuu syntymäpäiväin kieltäjiin. Mutta voi se juhla kyllä olla kipeäkin asia, lounasseura huomautti.

Niin, jos kukaan ei tulekaan.

Kaikki onnistuneet juhlat häistä hautajaisiin ovat pohjimmiltaan ystävyyden juhlia. Siksi hiljainen juhla tuntuu vielä kipeämmältä kuin hiljainen arki. Muistelin tuttua, joka oli ollut kerran eräissä juhlissa ainoana vieraana. Ajatus oli pelottava, ja siihen liittyi jotain absoluuttista. Mitä oikein oli tapahtunut?

Päädyin kehäpäätelmään: juhlia ei ainakaan kannata välttää siinä pelossa, ettei kukaan tule. Ennemminkin on pyrittävä säännöllisyyteen. Juhlia pitää järjestää vähintään kerran vuodessa, jotta ei koskaan joutuisi juhlimaan yksin.

Lounasseuralainen nyökkäsi. ”Jos me emme täällä itseämme juhli, niin ei kyllä kukaan muukaan”, hän totesi, juhlallisesti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi