Hyvinvoiva tuottaja

”Vain hyvinvoiva eläin tuottaa lihaa.” Niin sanoi HK ruokatalon edustaja Ajankohtaisen kakkosen teemaillassa.

Ajatus melkein sujahtaa ohi, se on niin monesti kuultu. Mutta mitä se tarkoittaa? Kuolema tulee ohitetuksi: tässä meillä on eläin ja tässä sen ”tuotos”. Ja jos tuotos maistuu hyvältä, eläin voi hyvin. Paitsi että väite on tutkitusti virheellinen, ja tietenkin jo arkijärjellä pääteltävissä pötypuheeksi. Pihvi ei ole riippuvainen eläimen hyvinvoinnista. Miten sellaista sitten voidaan sanoa, yhä uudestaan?

Suomalaisessa tehotuotannossa ilmeiset ja helposti tarkistettavat valheet ovat yhtä yleisiä kuin sisäpolitiikassa. Kun tuottajat nimittävät ”vapaaksi kanaksi” eläimiä, joita on yhdeksän neliömetrillä, on selvää, että väite on epätosi. Kun mainoksessa lehmä seisoo nurmella, on selvää, että tuottaja valehtelee, jos lehmä on oikeasti kahlittu parteen. Mutta kuluttaja ei ehkä haluaisi maitopurkkia jonka kyljessä on ikävä kuva. Kuluttaja haluaa lehmäyksilön, ei lehmätuotantoa.

Tehotuotannossa toimiakseen ihmisen on nähtävä eläimet raaka-aineena, ei yksilöinä. Tätä melko yksinkertaista ajatusta avaa kirjailija Jonathan Safran Foer vaikuttavasti kirjassaan Eating Animals. Esseestä tutkivaksi journalismiksi kasvavassa teoksessa kirjailija selvittää ruokansa alkuperää. Hän joutuu toteamaan, että kärsimys ei ole tehotuotannon poikkeus vaan sääntö.

Tämä kiteytyy tappamista käsittelevässä osuudessa. Foer kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan kolmanneksella amerikkalaisista teurastamoista oli havaittu toistuvissa rutiinitarkastuksissa tahallista julmuutta. Siis tahallista. Eläimiä esimerkiksi potkittiin ja raiskattiin putkilla tai niiden päälle virtsattiin. Miksi?

Foer, joka on aiemmin käsitellyt juutalaisten isovanhempiensa kohtaloa, tarjoaa selityksen, joka pätee niin tehotuotantoon kuin sotaankin: raakuus raaistaa. Tuottamalla kipua eläimelle tai ihmiselle ihminen pyrkii todistamaan, että kipu on merkityksetöntä. Eivät Foerin haastattelemat eläimiin tunteitaan purkaneet teurastamotyöntekijät tai sodassa julmuuksiin osallistuvat sotilaat ole poikkeustapauksia. Tilanteessa, jossa tekojen kohteelta on kiistetty tunteet ja mieli, he toimivat johdonmukaisesti.

Kun Foer siirtyy tarkkaan kuvaukseen tehoteurastamon toiminnasta, tieto turruttaa. Nykypäivän massateurastamo alkaa tuntua tieteiskirjallisuudelta, jonka todellisuus on saavuttanut. Tehokkuus osoittautuu paradoksaalisen tehottomaksi: massat kasvavat, tulee huteja.

Joskus eläimet eivät kuole ja niitä tainnutetaan toisen kerran, kolmannen. Joskus ne ovat hengissä vielä kun niiltä irrotetaan nahka. Joskus vielä kun raajat irrotetaan. Tai silloin kun niitä keitetään – tilanne joka paljastui HK ruokatalon omistamassa teurastamossa viime vuonna. Mutta ei se mitään. Vain hyvinvoiva eläin tuottaa lihaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi