Ihan Arla

Elämässä on vain kaksi tragediaa: toinen on se, ettei saa haluamaansa, ja toinen se, että saa sen. Matti Vanhanen halusi Valion maitoa.

Joidenkin on ollut vaikea ymmärtää, miksi hän halusi juuri sitä. Se maistuu samalta kuin sen toisen firman maito, ja se on otettu niistä samoista lehmistä, jotka seisovat niissä samoissa parsissa, suomalaisen tehomaatalouden yhteisrintamassa. Mutta kun purkin kyljessä ei lue Valio. Mit' on se nimi? Mitä ruusuks kutsut, yht' ihanasti toisin nimin tuoksuu, kirjoitti joku ulkomaanpelle joskus, ota niistä sitten selvä.

Niin, Arla on kyllä jo sanana jotenkin epäilyttävä. Sen huomaa, kun yrittää vaikkapa rennosti lohkaista, että "se on ihan Arla". Ei toimi. Eikä sana luo mukavaa turvallisuudentunnetta, kuten sellaiset kotimaisen elintarviketeollisuuden markkinointilauseet kuin "puhdasta suomalaista maitoa" ja "rehellistä suomalaista lihaa" (rehellisyys on elintarviketeollisuudessa melkein yhtä laaja käsite kuin rohkeus tissikuvissa).

Arla ei edes tue keskustaa! On selvää, että koko Arla on elitistien kikkailua. Sen sijaan Valio – se on suomalaisuuden ydintä siinä missä sisu ja laktoosi-intoleranssi.

Suomen pääministeri olisi mieluummin juonut Valion maitoa. Niinpä hän julisti kansalle, että neljännesvuosisadan asiakkuus kotimarketissa loppui nyt. (Blogikuvassa hän nojaa suomalaiseen mäntyyn suomalaisen sinivalkoisen taivaan alla, epäilemättä rehellinen suomalainen villapaita yllään).

Mutta sitten ne perkeleet menivät tekemään niin kuin hän toivoi: lempimaito palasi lähikauppaan. Ja siinä on se tragedia.

Nythän on niin, että pääministerin kauppareissut ovat pilalla. Valion maito on maailman tappiin asti "Vanhasen maitoa", ja Vanhanen voisi ryhtyä Valion pääministeriksi.

Jos hän ei nyt mene takaisin lähikauppaan, se huomataan. Jos hän menee sinne, se huomataan myös: Katsokaa, sisään astuu Vanhanen, ostaakohan hän tällä kertaa maitoa? Montako litraa maitoa hän ostaa? Katseet seuraavat pitkää hahmoa maitohyllylle, missä – herra mun vereni – joku mummo on juuri kurottamassa kättään viimeistä Valio-purteloa kohti.

Sitten mummo huomaa: maan poliittinen johto on tullut noutamaan omaansa! Hidastetussa kuvassa näemme, kuinka kauppias syöksyy ilman halki kohti maitohyllyä ja kauppa-apulainen kompastuu hämmennyksissään muropakettiin... Viime hetkellä mummo vetää kätensä pois ja valitsee toisin. Huh!

Luulenpa, että tällaisen tilanteen edessä lähettäisin jonkun kauppaan puolestani.

Toisiin aiheisiin: lueskelin draamakirjoittamisen opasta, jossa kehotettiin miettimään sankaria peruskysymysten kautta. Ne ovat seuraavat: mitä sankarimme: a) haluaa, b) tarvitsee, c) saa?

Entä mitä hän a) ajattelee, b) sanoo, c) tekee?

Draama syntyy sitten näiden ristiriidasta – melkein itsestään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi