Ihmisen pelko

People are strange when you’re a stranger, faces look ugly when you’re alone. Niin lauloi Jim Morrison Doorsissa, vuosi oli 1967. Laulun havainto on tärkeä: osattomuuden kokemus herättää helposti vihaa. Se on hyvä tunnistaa, jotta ei heijasta katkeruuksiaan muihin. Säe jatkuu: Women seem wicked when you’re unwanted. Ajankohtaista.

Julkisuuteen on viime aikoina marssinut mies toisensa perään syyttämään koko naissukupuolta seksin puutteestaan. Viimeisimpänä tietysti Timo Hännikäinen, joka kertoo joka mediassa, että on ollut neljä vuotta ilman, ja että naisille pitäisi laittaa pakollinen bordellipalvelu, kun se on hei tosi provokatiivisesti sanottu.

On vellihousuista väittää sanojaan provokaatioksi. Mutta provo kirja tietysti on, joten ei ihme, että aihetta on sivuttu kahvipöydissä.

”Ai neljä vuotta”, eräs tuttu nainen huokasi. ”Koita viittä, kuutta, koita niin montaa ettei enää muuta ajattele kuin seksiä.” Nainen oli kokeillut. Hänelle ei ollut vain tullut mieleen, että asiasta voisi syyttää koko miessukupuolta, tai edes toisia naisia. Hän kuuluu valtavaan joukkoon, kaupungissa asuviin yksinäisiin nuoriin naisiin. ”Kuka kertoisi sille, että myös naiset elävät puutteessa”, hän kysyi.

Niin, se, että joku nainen ei halua juuri Hännikäistä, tai Henryä, ja mitä-näitä-nyt-on, ei tarkoita, etteikö sama nainen kärsisi seksin puutteesta. Ei Hännikäinenkään kelpuuta ketä hyvänsä. Hänen mukaansa naiset ovat ”vaativia ja julmia” kumppaninvalinnassa, itse hän kertoi haastattelussa olleensa ”valikoiva”. Se kuulostaakin paljon kivemmalta kuin vaativa ja julma. Samalla hän kertoi, miksi ei enää käytä prostituutiopalveluita: ”Mä luulen, että mä olen liian herkkä.”

Kun ajattelen Hännikäistä, minulle tulee raskas olo. Tunnistan sen myös muissa ihmisissä: kuulemiani keskusteluja ei ole leimannut raivo, vaan tietty masentuneisuus. ”Ei puhuta, mulle tulee murheellinen ja fyysisesti paha olo”, eräs ystäväni mutisi.

Niin – se, mitä Hännikäinen ja muut puutemiehet sanovat, tuntuu pahalta. Niissä puheissa on oudon kylmä sointi, välinpitämätön ja silti pahantahtoinen. Sanojen ytimessä piilottelee käsitys, jonka mukaan naiset eivät ole ihmisiä aivan samalla tavalla kuin miehet. Lisäksi keskusteluun sisältyy odotus, että kaikki tämä pitäisi ottaa pelkkänä heittona: se, johon sattuu, on luuseri. Mutta kyllä se sattuu.

Voimalan haastattelussa Hännikäinen puhui ”naisiin kohdistuvasta pelostaan”. Entäpä jos lakkaisi ajattelemasta heitä naisina, ja kuvittelisi, että he ovat ihmisiä.

Mutta riittää jo aiheesta, sillä parin pamfletistin seksin puute ei ole naisten synneistä suurin. Sain uutta mietittävää lukemalla Matti Mäkelän arvion Hännikäisen kirjasta. Mäkelä arveli feministien syyksi sitä, että ei ole tuntenut Michel Houellebecqia. Siis syyttää naisia omasta sivistymättömyydestään! Koetin miettiä, miten olisin feministinä voinut informoida Mäkelää Houellebecqin varsin tunnetusta tuotannosta, mutta en keksinyt ratkaisua. Varmasti ainoa tapa selvittää asia on, että Mäkelä kirjoittaa aiheesta pamfletin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi