Kiitos, Don

Jos voisit tavata kenet tahansa, kuka se olisi?

Ajattelin pitkään, että haluaisin tavata David Bowien, mutta en ole enää varma. Ehkä häntä on parempi ihailla kaukaa.

Sitä paitsi julkkistapaamisissa ei julkkiksella ole niinkään väliä. Tarina ratkaisee.

Hyvä tarina on se, kun Sting oli yhdellä torilla ostamassa kukkasia. Tai se, kun joku kaverin kaverin kaveri oli pidellyt sadetta helsinkiläisessä porttikäytävässä kitara kädessään ja sinne sattui joukko ulkomaalaisia. Tuli puhetta musiikista, ja kävi ilmi että miehet olivat myös alalla. Tyyppi kysyi, että ai onko teillä bändi. "We're the Beach Boys", kuului vastaus.

Sekin nauratti, kun ystävä kertoi kaveristaan, joka oli tavannut Christopher Leen kadulla ja saanut valokuvan, jossa Lee puree häntä kaulaan. Sitten oli eräs monimutkainen stoori, jossa ystävän tyttöystävän sisko oli seurustellut Roland Lee Giftin kanssa ennen kuin hänestä tuli Fine Young Cannibalsin laulaja, mutta ei mennä siihen.

Itse muistelen lämmöllä Don Johnsonia. Olin seurannut miehen uraa Miami Vice -sarjassa, kuten kaikki ikäluokkani edustajat. Don Johnson oli aikoinaan "naisten suosiossa" lähes naurettavuuksiin asti. Luin kerran artikkelin, jossa kymmenet eri naiset kehuivat Donin rakastajantaitoja. Se oli mahtava lehtijuttu, ja minua harmittaa että olen hukannut sen. Etenkin kun itselläni on Don Johnsonista niin kaunis muisto.

Olin nuorena tyttönä mummoni luona, kun luimme lehdestä, että Don Johnson vierailee Lahden automessuilla. (Tämä kertoo Donin uran senhetkisestä vaiheesta paljon.) Lähdetäänkö Lahteen, mummo vitsaili.

Matkustimme junalla. Messuilla sovimme mummon kanssa, että tapaisimme pääovilla tunnin päästä.

Pian havaitsin ongelman: olin Donia ympäröivän aitauksen laidalla valtava ihmismassa takanani, mutta aukko, josta pääsi jonottamaan nimikirjoituksia, oli kaukana. Olin loukussa. Mieleeni juolahti, että näissä tilanteissa ihmiset saattavat jopa pyörtyä.

Seuraavasta teostani en ole ylpeä – vaikka tavallaan olenkin. Aloin nojata edessäni seisovaa turvamiestä vasten ja esitin pökertyväni. Ei aikaakaan kun minut autettiin lattialle Don Johnsonin jalkojen läheisyyteen makaamaan. Kari Salmelaisen pää ilmestyi näköpiiriini. "Onko tyttö kunnossa?" hän kysyi. Selitin, että haluaisin vain Don Johnsonin nimikirjoituksen vanhalle isoäidilleni, joka odottaa ovella. Kaikki järjestyy, Kari lupasi.

Sain kaksi nimikirjoitusta, yhden mummolle, yhden itselleni. Ojentaessaan valokuvia Don Johnson siristi silmiään ja hymyili. Sen jälkeen Salmelaisen Kari lähetti järjestysmiehen kuljettamaan minut takakautta ulos. Hän oli hyvin kiltti, ja minua hävetti että olin valehdellut. Toivoin, että minua alkaisi pyörryttää oikeasti, jotta huijaus olisi vähäisempi.

Haluaisin pyytää anteeksi järjestysmieheltä ja Karilta. Olin silloin hyvin nuori.

Mutta tarina päättyy onnellisesti: mummo odotti portilla ja sai hänkin nimmarin. Matkustimme junalla Helsinkiin. Seuraavan päivän lööpeissä kerrottiin, että Don Johnson -fanit pyörtyilivät Lahden automessuilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi