Luonto pakastimessa

Kesällä BBC:n luontoasiantuntija Chris Packham aiheutti melkoisen myrskyn. Hän sanoi, että pandan pitäisi antaa kuolla sukupuuttoon. Hänen mukaansa liikaa rahaa kulutetaan karhujen ylläpitämiseen vankeudessa, lähinnä siksi, että panda on noussut symboliksi.

Emme me suojele pandaa sukupuutolta, me olemme jo tappaneet sen, hänen viestinsä kuului.

Niin. Kun eläintarhoja oikein miettii, ne ovat aika omituisia laitoksia. Koko villieläimen käsitehän pitää sisällään ajatuksen, että eläin on – villi. Vankeutta taas perustellaan sillä, että muuten monet lajit kuolisivat tai ihmiset "eivät tuntisi eläimiä".

Uhanalaisen eläimen pitäminen eläintarhassa on vähän kuin pakastamista: pidetään jotain säilössä. Mutta minkä varalle? Suojelu vankeudessa tuntuu ikään kuin olettavan, että joskus koittaa tulevaisuus, jolloin... niin, mitä? Jolloin ihminen on peruuttanut pahat tekonsa ja jossain on yhtäkkiä metsää eläinten tallustaa? Siinä yritetään koko ihmiskunnan voimin teeskennellä, että tässä kävi nyt tällainen pikku haaveri, mutta asiaa korjataan parhaillaan.

Eläintarhassa ei ole kyse luonnonsuojelusta, sillä on ilmiselvää, että eläimiä pidetään siellä ihmistä varten. Eihän sukupuuttoon kuollut eläin itseään sure, tai luonto. Sen sijaan lapsiperheet jäisivät kaipaamaan häkkejä. Siksi niitä markkinoidaankin juuri heille, "opetusmielessä".

Lapsena rakastin eläintarhoja; kaikki lapset rakastavat. Kunnes tuli vierailu, joka lopetti sen seinään. En muista tarkkaa aikaa, mutta olin pienikokoinen, kuten lapsilla on tapana. Vierailimme apinatalossa. Kyykistyin lasin viereen katsomaan hiukan itseäni pienempää apinaa. Se katsoi minua suoraan silmiin, mikä järkytti. Sitten se poimi maasta siemenen ja yritti ojentaa sitä minulle. Lasi oli välissä, ei onnistunut. Se oli hirveää.

Äkkiä kaikki näytti erilaiselta. Kävelin karkkipussi kädessä läpi tarhan ja tunsin itseni hemmotelluksi paskiaiseksi. Mietin, mistä eläimet olivat tulleet. Kuka ne oli pyydystänyt ja millä tavoin, paljonko niistä oli maksettu ja kenelle? Miltä niiden oikea ympäristö näyttäisi? Sitä eläintarha ei opettanut.

Tutkimusmatkailija ja merentutkija Jacques Cousteau sanoi joskus vangituista delfiineistä, että niiden seuraamisen koulutuksellinen arvo on suurin piirtein sama kuin yrittäisi tutkia ihmiskuntaa seuraamalla eristyssellivankeja.

Se nousi mieleeni keväällä, kun tapasin Etelä-Afrikassa eläinten käyttäytymisen tutkijan. Hän kertoi pelottavan asian elefanteista. Tutkimuksissa on havaittu, että sirkuksesta vapautetut yksilöt osoittivat vähemmän psyykkisiä ongelmia kuin eläintarhoista vapautetut – niillä kun on sentään jotain tekemistä.

"Ja tämä ei tarkoita, että sirkuseläimet voisivat hyvin", mies sanoi. "Päinvastoin."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi